Don't cry because it's over. Smile because it happened.

Viimeinen päivitys Boonesta, Appalachian State Universitystä ennen muutaman tunnin yöunia ja suuntaamista lentokentälle.

Serkkuni laittoi edelliseen blogitekstiini vastaukseksi kirjoittamaansa viestiin tuon otsikossa olevan sitaatin. Se on ehkä paras mahdollinen ohje tähän hetkeen, kun olen juuri hyvästellyt viimesetkin niistä ihmisistä, joiden kanssa vietin kuluneet neljä kuukautta. Olen äärettömän iloinen, että sain kokea kaiken tänä syksynä tapahtuneen. Minulle jäi paljon hyviä muistoja, jotka varmasti saavat minut hymyilemään vielä monta kertaa. En kylläkään ole onnistunut välttämään kyyneleitä kokonaan. Viimeisten päivien aikana olisin halutessani saanut itseni itkemään milloin tahansa vain ajattelemalla lähtöä. Onneksi esimerkiksi pakkaamisen ja muiden käytännön asioiden ajattelulla onnistuin välttämään useimmat itkukohtaukset. Ainoastaan nyt viimeisenä päivänä tuli itkettyä jonkin verran. Toisaalta, kuten minulle tänään muistutettiin, kyyneleet tässä kohden ovat positiivinen asia, sillä ne osoittavat syksyni olleen kaipaamisen arvoinen.

Lähdön lähestymisestä huolimatta edellisen blogimerkinnän jälkeinen aika Boonessa meni yllättävän hyvin ja nautin viimeisistä päivistä todellakin parhaani mukaan. Kolmena päivänä tuli istuttua tämän syksyn ehdottomassa ykkösravintolassa (=Macado's), jossa on mukava hengailla ja samalla juoda (yleensä diet pepsiä tai vettä, täysi-ikäiset myös olutta) ja syödä (jos on vain pieni nälkä niin voi jakaa ranskalaiset tai jonkin jälkkärin kavereiden kanssa). Keskiviikkona vietettiin siellä yhden espanjalaisen läksäreitä, kun hän lähti jouluksi kotiin muita aikaisemmin. Ilta jatkui aamuyöhön asti, kun mentiin ravintolasta vielä yhteen pubiin pienellä porukalla pelailemaan bilistä. Kaksi päivää myöhemmin oltiin taas vaihtariporukalla Macado's-ravintolassa viimeisen perjantain kunniaksi. Lauantain syynä oli sitten jenkkifutismatsi. Jännittävän pelin jälkeen lopulta hävittiin ottelu eikä päästy finaaliin, mutta se ei lopulta kauheasti harmittanut, kun ilta oli muuten aivan mahtava. Menimme ravintolaan yhdeksi lounaalle, jotta saimme varmasti paikat sieltä. Peli alkoi neljältä, jolloin lounasseurueemme ei-jenkkifutiksesta-kiinnostuneet poistuivat paikalta ja minä ja eräs saksalainen tyttö vaihdoimme pöytää. Katsoimme peliä erään amerikkalaisen kaverimme ja hänen Walesista kyläilemään tulleen ystävänsä kanssa. Oli aivan superhauskaa ja minä (joka en siis pidä oluesta) join olutta enemmän kuin koskaan ennen eläessäni. En tarkalleen tiedä kuinka paljon, kun lasini ei täydennysten välissä päässyt koskaan tyhjäksi, mutta kyllä sitä kolmen tunnin pelin aikana aika paljon ehti juoda, vaikka hitaasti joinkin. Loppuiltakin oli mahtava, kun kaupungin parhaat bileet tietävä amerikkalainen ystävämme johdatti ison kasan kavereitaan (me siis joukon mukana) ystäviensä asunnolle.

Macado's-iltojen välissä torstaina katsoin leffaa kahden saksalaisen ja yhden espanjalaisen tytön kanssa ja sen jälkeen vielä juteltiin hetki eri maiden koulusysteemien eroista yms. Tuollainen hengailuilta oli tosi kiva, kun en seuraavan päivän kokeen takia voinut minnekään ulos lähteä. Sunnuntaina olin katsomassa graduation-juhlallisuuksia ja sen jälkeen japanilaisessa ravintolassa juhlistamassa "host-perheeni" pojan valmistumista. Maanantaina aloitin lähtövalmistelut pesemällä pyykkiä yms. ja ostamalla toisen matkalaukun sekä tuliaiskarkkeja. Kävin myös "host-perheeni" kanssa syömässä thai-ravintolassa, jota minulle oli syksyn aikana useasti kehuttu. Tänään (tai siis oikeastaan eilen, kun nyt ollaan jo pari tuntia keskiviikon puolella) pakkasin loput tavarat ja tein viime hetken ostokset. Illalla kokoonnuimme tänne asuntolalle ja onneksi kaikki ne vaihtarit, joiden kanssa olen eniten hengaillut, pääsivät paikalle. Kivaa oli aivan lähtöhetkeen saakka ja itku pääsi vasta kun suljin yhteistilan oven takanani. Muut näkevät toisensa vielä torstaina, kun he matkaavat yhdessä lentokentälle, mutta minun piti sanoa kaikille jo hyvästit, kun lähden päivää aiemmin.

Parin tunnin päästä suuntana on siis New York City, jossa vietän siskoni kanssa viisi päivää ennen Suomeen paluuta. Vaikea uskoa, että haaveni New Yorkiin pääsemisestä toteutuu vihdoin! En ole oikein pystynyt etukäteen iloitsemaan matkasta, kun mielessä on aina ollut, että sinne lähteminen tarkoittaa samalla vaihdon loppumista. Luultavasti New York on onneksi sen verran vaikuttava, ettei siellä ehdi ikävöidä!

En tiedä, ehdinkö postailemaan mitään New Yorkista. Tuolla luonnoksissa olisi parikin tekstiä melkein valmiina liittyen esim. yliopisto-opiskeluun Yhdysvalloissa, mutta en vain koskaan ole saanut kirjoitettua niitä loppuun. Monia kirjoitusideoita jäi myös vaihdon aikana kokonaan toteuttamatta, kun blogin kirjoittamiselle ei vain jäänyt tarpeksi aikaa. Aion kuitenkin vielä tehdä ainakin jonkin syksyni summaavan kirjoituksen, joten jos jollakulla sattuu olemaan jotain vaihtooni liittyviä kysymyksiä niin niitä voi nyt laittaa tuonne kommentteihin.

Bye bye Boone! I really liked it here and I hope I will be able to come back some day! I also hope I can visit all the lovely people I met here. I'm going to miss this place!

Virhe

Mun pitäisi olla nyt lukemassa kokeeseen, joka on kahden tunnin kuluttua. En vain ole pystynyt keskittymään pänttäämiseen yhtään eilisillasta lähtien. Yritän lukea kirjaa, mutta koko ajan ajatukseni karkaavat siihen, että pian joudun lähtemään täältä pois ja jättämään kaikki uudet ystävät ja tutut paikat. Tässä eilisillan ja tämän aamun aikana olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin palata tänne keväällä. Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että niin kävisi, se ei nimittäin ole enää mahdollista. Luulin, ettei ISEP-vaihtoa voi pidentää, mutta eilisillan lähtömasennuksessani päätin kuitenkin vihdoin kysyä asiaa ja kävikin ilmi, että se olisi ollut mahdollista. Hakuajan deadline vaan on jo ohitse. Kyllähän vaihdon pidentäminen jo aikaisemminkin kävi mielessä, kun olen täällä niin hyvin viihtynyt. Järki vaan silloin sanoi, että ei se keväällä kuitenkaan olisi sama kun suurin osa vaihtarikavereista ei enää ole täällä eikä jenkkifutistakaan pelata silloin. Olen myös koko ajan halunnut palata jouluksi Suomeen. Harmi vain, että vasta tänään tajusin haluavani palata jouluksi Suomeen ja tulla siis sen jälkeen takaisin. En ole yhtään ex tempore -tyyppiä, joten suunnitelmien muuttaminen näin isossa asiassa on minulle hyvin pelottavaa. Niinpä tein mielessäni listoja syistä, joiden takia haluan mieluummin olla keväällä Suomessa. Sain myös syyni kuulostamaan ihan järkeviltä. Perustelin kotiinpaluuta esimerkiksi sillä, että Boone on tosi pieni paikka ja tosiaan valtaosa vaihtareista on täällä vain tämän syyslukukauden. Mutta niin, eihän minua oikeasti ole tämä pienuus tähänkään asti kovin paljoa haitannut ja osa kavereistani kuitenkin vielä jää tänne kevääksi. Ja kuka sanoi, etteivät uudet vaihtarit voisi olla yhtä mukavia?! Siispä, miksi olin niin tyhmä, etten kysynyt tuosta vaihdon pidentämisestä aiemmin vaikka se kävikin mielessä?!? Miksi en tajunnut aiemmin, että suunnitelmien muuttamisessa ei ole mitään pahaa? Miksi annoin taas kerran järjen voittaa tunteet? Miksi en tajunnut, kuinka hyvin oikeasti olen viihtynyt, vaikka olenkin hehkuttanut sitä blogissani? Miksi tajusin vasta eilen, etten ole koko syksynä tainnut itkeä kertaakaan (elokuvia ei lasketa, koska niitä katsoessa itken paikasta riippumatta) vaikka normaalisti itken melko herkästi? Vaikka onkin kiva päästä näkemään kavereita ja perhettä, en halua palata Turkuun. Tiedän jo nyt, että paluu kouluun Suomessa tulee olemaan masentava. Ehkä olen väärällä alalla tai väärässä koulussa, kun paluu sinne masentaa jo nyt. Yhteydenpito keväällä tänne jääneisiin kavereihin tulee olemaan tuskallista, kun tiedän että olisin voinut itsekin aivan hyvin vielä olla täällä.

Anteeksi tämä valitusvirsi, oli vain pakko päästä viimein purkamaan paha olo jonnekin. Anteeksi myös se, että saatan paluuni jälkeen ikävöidä tätä syksyä hyvinkin paljon. Autattehan tekemään keväästäni parhaan mahdollisen, jotta onnistuisin unohtamaan yhden elämäni suurimmista virheistä..

Ps. Ei nyt kuitenkaan tarvitse ylettömästi huolestua. En usko, että tämä paha olo ainakaan jatkuvana kovin kauaa kestää.. Surettaa vain, kun tiedän, etten koskaan saa tätä syksyä takaisin. :'(

EDIT// Kukaan oo uskaltanut kommentoida tänne mitään. :P Mutta kiitos niille parille ihanalle ihmiselle, jotka lähetti mulle viestiä muuta kautta. :) Tällä postauksella tuli sitten todistettua että kirjoittamisella voi oikeasti purkaa pahaa oloa, sillä loppupäivä sujui aamuun verrattuna loistavasti. Koekin meni tosi hyvin, kun siinä ei kysytty käytännössä mitään siitä kolmannesta kappaleesta, jota en ehtinyt lukea. ;)

Thanksgiving

Viikko sitten torstaina (marraskuun neljäs torstai) vietettiin täällä lätäkön toisella puolen kiitospäivää (engl. Thanksgiving). Kiitospäivä on amerikkalaisille ehkä jopa jouluakin merkittävämpi juhla, sillä sitä vietetään uskontokunnasta riippumatta ja vieläpä jokaisessa perheessä melko samanlaisin traditioin. Kiitospäivänä perheet (ja/tai ystävät) kokoontuvat yhteen ja nauttivat runsaan kiitospäivän aterian. Lähes yhtä merkittäväksi perinteeksi on muotoutumassa kiitospäivää seuraavan Black Fridayn allennusmyynnit, jotka nykyään alkavat joissain liikkeissä jo puoliltaöin. Minä pääsin viettämään "host-perheeni" ansiosta hyvin perinteistä kiitospäivää, mistä olen kyllä erittäin iloinen.

"Host-perheelläni" on tapana viettää kiitospäivää "host-äitini" siskon perheen luona lähellä Atlantaa, ja tällä kertaa minutkin oli kutsuttu mukaan. Lähdimme siis torstaiaamuna ajamaan Pohjois-Carolinasta Etelä-Carolinan läpi Georgian osavaltioon. Matka kesti pysähdyksineen noin 5,5 tuntia ja kulkuvälineenä oli suuren tavaramäärän (ruokia kylmälaukuissa) takia nelipaikkainen pakettiauto. Kyseinen auto on muuten nelihenkisen perheen viides auto.. Kertoo jotakin siitä, että täällä tosiaan on enemmän autoja kuin Suomessa.. Perheen isä ei valitettavasti päässyt mukaan.

Kuva on napsastu automatkalta läheltä Boonea ja selittää aika hyvin, miksi Appalakkien tästä osasta käytetään nimeä Blue Ridge Mountains.

Saavuimme perille kolmen aikoihin. Vierailupaikka sijaitsi aivan ihanassa (melko kalliinnäköisessä) amerikkalaisessa naapurustossa. Talo oli kohtalaisen hulppea myös sisältä (mutta samalla kodikas). Laskin, että siellä oli ainakin viisi televisiota ja lisäksi elokuvahuone valkokankaalla ja kuudella nojatuolilla. Talosta löytyi myös biljardipöytä ja kuntoiluhuone sekä pihasta mönkijä. Vastaanotto oli lämmin, eikä minun tarvinnut lainkaan tuntea oloani ylimääräiseksi.

Melko pian saapumisen jälkeen ryhdyttiin valmistelemaan päivällistä. Kiitospäivän ateriaan kuuluu ehdottomasti kalkkuna, jota meillä oli tarjolla kolmessa eri muodossa. Perinteisen uunissa paahdetun ja leivällä ja yrteillä täytetyn kalkkunan lisäksi tarjolla oli öljyssä kypsennettyä (deep-fried) ja savustettua (smoked) kalkkunaa. Muita ruokalajeja olivat mm. baataattilaatikko (jonka päällä vaahtokarkkeja!), perunamuussi, green bean casserole (vihreistä pavuista tehtyä laatikkoa; tätä on vähän hankala suomentaa, mutta kyseessä on enemmänkin uuniin laitettava salaatti kuin varsinainen laatikkoruoka) ja eksoottisena lisänä minun rosollini. Kaikki muuten kehuivat rosolliani, mutta en tiedä oliko se vain kohteliaisuutta: rosolli kyllä onnistui oikein hyvin, mutta omasta mielestäni se nyt ei ruokalajina ole mikään kummoinen makuelämys.. Jälkiruokana oli porkkanakakkua sekä tietysti kurpitsapiirakkaa (pumpkin pie), josta en kyllä erityisemmin edes tykännyt.

Kiitospäivän aterian jälkeen loppuilta sujui rennon yhdessäolon merkeissä jutellen ja välillä jenkkifutista telkkarista katsoen. Viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa katsoimme vielä elokuvan Enkelit ja Demonit, joka oli kyllä ihan hyvä.

Kuten jo mainitsin, kiitospäivän jälkeisenä perjantaina amerikkalaiset menevät perinteisesti shoppailemaan. Näin siis teimme mekin. Itse olisin mieluummin halunnut mennä tutustumaan Atlantaan ja katselemaan nähtävyyksiä, mutta koska kellekään muulle niissä ei olisi ollut mitään erityisen kiinnostavaa niin tyydyin vain lähtemään muiden mukaan lähimpään ostoskeskukseen. Valitettavasti kyseisessä ostoskeskuksessa ei ollut oikeastaan yhtään hyvää vaatekauppaa, ja teinkin ainoat ostokseni kirjakaupasta. Kaupoissa kiertelyn jälkeen söimme edellisen päivän ruokia, joita olikin vielä kaikkia runsaasti jäljellä. Illalla menimme Atlantaan katsomaan the Rockettesien kiertueryhmän jouluwhow'ta (Radio City Christmas Spectacular). En oikein tiedä, miten kuvailisin esitystä.. The Rockettes on melko kuuluisa tanssiryhmä, jonka joulushow New Yorkissa on hyvin tunnettu. Esitys oli pääosin ihan viihdyttävä, mutta en ehkä itse olisi valmis maksamaan siitä 65 dollaria. Show'n jälkeen mentiin vielä koko porukka iltapalalle/drinkeille läheiseen ravintolaan. Esitykseen mennessä näin Atlantaa parin korttelin verran ja jäi kyllä harmittamaan, etten saanut mahdollisuutta nähdä sen enempää. Noh, onneksi alle kahden viikon päästä pääsen New Yorkiin, joka on kuitenkin Atlantaa huomattavasti mielenkiintoisempi kaupunki.

Paluumatkalle lähdimme lauantaiaamuna. Olimme takaisin kolmen maissa ja onnistuin kuin onnistuinkin näkemään ASU:n jenkkifutisjoukkueen ensimmäisen playoff-pelin viimeisen minuutin stadionin ulkopuolelta kurkistellen. Kuuntelimme peliä matkalla radiosta ja joukkueemme ei kyllä ollut hirveän vakuuttava. Mutta tärkeintä oli, että voitto tuli kuitenkin. Pelin seuraaminen radiosta oli kyllä yllättävän hankalaa, koska selostajat puhuivat aika nopeasti ja käyttivät jalkapallotermistöä, joka ei mulle ole kovin tuttua. Tästä eteenpäin pelit taitavat olla vieraspelejä, joten saan sanoa heipat jenkkifutisotteluiden seuraamiselle livenä. :( Harmittaa todella paljon, sillä ASU:n kotipelit olivat aivan huipputapahtumia ja niitä on jo nyt ikävä!

Tämä viikko on ollut melko ahdistava, sillä meillä on palautettavana kaksi ryhmätyötä. Toinen onneksi saatiin jo valmiiksi, mutta se toinen pitäisi vielä viikonlopun aikana saada kuntoon. Inhoan ryhmätöitä. Etenkin, kun niistä saatava hyöty/oppi ei vastaa läheskään työn tekemiseen käytettyä aikaa. Ryhmätöiden lisäksi jäljellä on kolme koetta ja yksi quiz. Toisaalta odotan, että nuo ryhmätyöt on saatu tehtyä, mutta toisaalta sen jälkeen minulla on jäljellä vain pari päivää Boonessa. :S Yritän joka tapauksessa nauttia näistä viimeisistä päivistä Boonessa parhaani mukaan ja käyttää aikani muuhunkin kuin opiskeluun!