Don't cry because it's over. Smile because it happened.

Viimeinen päivitys Boonesta, Appalachian State Universitystä ennen muutaman tunnin yöunia ja suuntaamista lentokentälle.

Serkkuni laittoi edelliseen blogitekstiini vastaukseksi kirjoittamaansa viestiin tuon otsikossa olevan sitaatin. Se on ehkä paras mahdollinen ohje tähän hetkeen, kun olen juuri hyvästellyt viimesetkin niistä ihmisistä, joiden kanssa vietin kuluneet neljä kuukautta. Olen äärettömän iloinen, että sain kokea kaiken tänä syksynä tapahtuneen. Minulle jäi paljon hyviä muistoja, jotka varmasti saavat minut hymyilemään vielä monta kertaa. En kylläkään ole onnistunut välttämään kyyneleitä kokonaan. Viimeisten päivien aikana olisin halutessani saanut itseni itkemään milloin tahansa vain ajattelemalla lähtöä. Onneksi esimerkiksi pakkaamisen ja muiden käytännön asioiden ajattelulla onnistuin välttämään useimmat itkukohtaukset. Ainoastaan nyt viimeisenä päivänä tuli itkettyä jonkin verran. Toisaalta, kuten minulle tänään muistutettiin, kyyneleet tässä kohden ovat positiivinen asia, sillä ne osoittavat syksyni olleen kaipaamisen arvoinen.

Lähdön lähestymisestä huolimatta edellisen blogimerkinnän jälkeinen aika Boonessa meni yllättävän hyvin ja nautin viimeisistä päivistä todellakin parhaani mukaan. Kolmena päivänä tuli istuttua tämän syksyn ehdottomassa ykkösravintolassa (=Macado's), jossa on mukava hengailla ja samalla juoda (yleensä diet pepsiä tai vettä, täysi-ikäiset myös olutta) ja syödä (jos on vain pieni nälkä niin voi jakaa ranskalaiset tai jonkin jälkkärin kavereiden kanssa). Keskiviikkona vietettiin siellä yhden espanjalaisen läksäreitä, kun hän lähti jouluksi kotiin muita aikaisemmin. Ilta jatkui aamuyöhön asti, kun mentiin ravintolasta vielä yhteen pubiin pienellä porukalla pelailemaan bilistä. Kaksi päivää myöhemmin oltiin taas vaihtariporukalla Macado's-ravintolassa viimeisen perjantain kunniaksi. Lauantain syynä oli sitten jenkkifutismatsi. Jännittävän pelin jälkeen lopulta hävittiin ottelu eikä päästy finaaliin, mutta se ei lopulta kauheasti harmittanut, kun ilta oli muuten aivan mahtava. Menimme ravintolaan yhdeksi lounaalle, jotta saimme varmasti paikat sieltä. Peli alkoi neljältä, jolloin lounasseurueemme ei-jenkkifutiksesta-kiinnostuneet poistuivat paikalta ja minä ja eräs saksalainen tyttö vaihdoimme pöytää. Katsoimme peliä erään amerikkalaisen kaverimme ja hänen Walesista kyläilemään tulleen ystävänsä kanssa. Oli aivan superhauskaa ja minä (joka en siis pidä oluesta) join olutta enemmän kuin koskaan ennen eläessäni. En tarkalleen tiedä kuinka paljon, kun lasini ei täydennysten välissä päässyt koskaan tyhjäksi, mutta kyllä sitä kolmen tunnin pelin aikana aika paljon ehti juoda, vaikka hitaasti joinkin. Loppuiltakin oli mahtava, kun kaupungin parhaat bileet tietävä amerikkalainen ystävämme johdatti ison kasan kavereitaan (me siis joukon mukana) ystäviensä asunnolle.

Macado's-iltojen välissä torstaina katsoin leffaa kahden saksalaisen ja yhden espanjalaisen tytön kanssa ja sen jälkeen vielä juteltiin hetki eri maiden koulusysteemien eroista yms. Tuollainen hengailuilta oli tosi kiva, kun en seuraavan päivän kokeen takia voinut minnekään ulos lähteä. Sunnuntaina olin katsomassa graduation-juhlallisuuksia ja sen jälkeen japanilaisessa ravintolassa juhlistamassa "host-perheeni" pojan valmistumista. Maanantaina aloitin lähtövalmistelut pesemällä pyykkiä yms. ja ostamalla toisen matkalaukun sekä tuliaiskarkkeja. Kävin myös "host-perheeni" kanssa syömässä thai-ravintolassa, jota minulle oli syksyn aikana useasti kehuttu. Tänään (tai siis oikeastaan eilen, kun nyt ollaan jo pari tuntia keskiviikon puolella) pakkasin loput tavarat ja tein viime hetken ostokset. Illalla kokoonnuimme tänne asuntolalle ja onneksi kaikki ne vaihtarit, joiden kanssa olen eniten hengaillut, pääsivät paikalle. Kivaa oli aivan lähtöhetkeen saakka ja itku pääsi vasta kun suljin yhteistilan oven takanani. Muut näkevät toisensa vielä torstaina, kun he matkaavat yhdessä lentokentälle, mutta minun piti sanoa kaikille jo hyvästit, kun lähden päivää aiemmin.

Parin tunnin päästä suuntana on siis New York City, jossa vietän siskoni kanssa viisi päivää ennen Suomeen paluuta. Vaikea uskoa, että haaveni New Yorkiin pääsemisestä toteutuu vihdoin! En ole oikein pystynyt etukäteen iloitsemaan matkasta, kun mielessä on aina ollut, että sinne lähteminen tarkoittaa samalla vaihdon loppumista. Luultavasti New York on onneksi sen verran vaikuttava, ettei siellä ehdi ikävöidä!

En tiedä, ehdinkö postailemaan mitään New Yorkista. Tuolla luonnoksissa olisi parikin tekstiä melkein valmiina liittyen esim. yliopisto-opiskeluun Yhdysvalloissa, mutta en vain koskaan ole saanut kirjoitettua niitä loppuun. Monia kirjoitusideoita jäi myös vaihdon aikana kokonaan toteuttamatta, kun blogin kirjoittamiselle ei vain jäänyt tarpeksi aikaa. Aion kuitenkin vielä tehdä ainakin jonkin syksyni summaavan kirjoituksen, joten jos jollakulla sattuu olemaan jotain vaihtooni liittyviä kysymyksiä niin niitä voi nyt laittaa tuonne kommentteihin.

Bye bye Boone! I really liked it here and I hope I will be able to come back some day! I also hope I can visit all the lovely people I met here. I'm going to miss this place!