Don't cry because it's over. Smile because it happened.

Viimeinen päivitys Boonesta, Appalachian State Universitystä ennen muutaman tunnin yöunia ja suuntaamista lentokentälle.

Serkkuni laittoi edelliseen blogitekstiini vastaukseksi kirjoittamaansa viestiin tuon otsikossa olevan sitaatin. Se on ehkä paras mahdollinen ohje tähän hetkeen, kun olen juuri hyvästellyt viimesetkin niistä ihmisistä, joiden kanssa vietin kuluneet neljä kuukautta. Olen äärettömän iloinen, että sain kokea kaiken tänä syksynä tapahtuneen. Minulle jäi paljon hyviä muistoja, jotka varmasti saavat minut hymyilemään vielä monta kertaa. En kylläkään ole onnistunut välttämään kyyneleitä kokonaan. Viimeisten päivien aikana olisin halutessani saanut itseni itkemään milloin tahansa vain ajattelemalla lähtöä. Onneksi esimerkiksi pakkaamisen ja muiden käytännön asioiden ajattelulla onnistuin välttämään useimmat itkukohtaukset. Ainoastaan nyt viimeisenä päivänä tuli itkettyä jonkin verran. Toisaalta, kuten minulle tänään muistutettiin, kyyneleet tässä kohden ovat positiivinen asia, sillä ne osoittavat syksyni olleen kaipaamisen arvoinen.

Lähdön lähestymisestä huolimatta edellisen blogimerkinnän jälkeinen aika Boonessa meni yllättävän hyvin ja nautin viimeisistä päivistä todellakin parhaani mukaan. Kolmena päivänä tuli istuttua tämän syksyn ehdottomassa ykkösravintolassa (=Macado's), jossa on mukava hengailla ja samalla juoda (yleensä diet pepsiä tai vettä, täysi-ikäiset myös olutta) ja syödä (jos on vain pieni nälkä niin voi jakaa ranskalaiset tai jonkin jälkkärin kavereiden kanssa). Keskiviikkona vietettiin siellä yhden espanjalaisen läksäreitä, kun hän lähti jouluksi kotiin muita aikaisemmin. Ilta jatkui aamuyöhön asti, kun mentiin ravintolasta vielä yhteen pubiin pienellä porukalla pelailemaan bilistä. Kaksi päivää myöhemmin oltiin taas vaihtariporukalla Macado's-ravintolassa viimeisen perjantain kunniaksi. Lauantain syynä oli sitten jenkkifutismatsi. Jännittävän pelin jälkeen lopulta hävittiin ottelu eikä päästy finaaliin, mutta se ei lopulta kauheasti harmittanut, kun ilta oli muuten aivan mahtava. Menimme ravintolaan yhdeksi lounaalle, jotta saimme varmasti paikat sieltä. Peli alkoi neljältä, jolloin lounasseurueemme ei-jenkkifutiksesta-kiinnostuneet poistuivat paikalta ja minä ja eräs saksalainen tyttö vaihdoimme pöytää. Katsoimme peliä erään amerikkalaisen kaverimme ja hänen Walesista kyläilemään tulleen ystävänsä kanssa. Oli aivan superhauskaa ja minä (joka en siis pidä oluesta) join olutta enemmän kuin koskaan ennen eläessäni. En tarkalleen tiedä kuinka paljon, kun lasini ei täydennysten välissä päässyt koskaan tyhjäksi, mutta kyllä sitä kolmen tunnin pelin aikana aika paljon ehti juoda, vaikka hitaasti joinkin. Loppuiltakin oli mahtava, kun kaupungin parhaat bileet tietävä amerikkalainen ystävämme johdatti ison kasan kavereitaan (me siis joukon mukana) ystäviensä asunnolle.

Macado's-iltojen välissä torstaina katsoin leffaa kahden saksalaisen ja yhden espanjalaisen tytön kanssa ja sen jälkeen vielä juteltiin hetki eri maiden koulusysteemien eroista yms. Tuollainen hengailuilta oli tosi kiva, kun en seuraavan päivän kokeen takia voinut minnekään ulos lähteä. Sunnuntaina olin katsomassa graduation-juhlallisuuksia ja sen jälkeen japanilaisessa ravintolassa juhlistamassa "host-perheeni" pojan valmistumista. Maanantaina aloitin lähtövalmistelut pesemällä pyykkiä yms. ja ostamalla toisen matkalaukun sekä tuliaiskarkkeja. Kävin myös "host-perheeni" kanssa syömässä thai-ravintolassa, jota minulle oli syksyn aikana useasti kehuttu. Tänään (tai siis oikeastaan eilen, kun nyt ollaan jo pari tuntia keskiviikon puolella) pakkasin loput tavarat ja tein viime hetken ostokset. Illalla kokoonnuimme tänne asuntolalle ja onneksi kaikki ne vaihtarit, joiden kanssa olen eniten hengaillut, pääsivät paikalle. Kivaa oli aivan lähtöhetkeen saakka ja itku pääsi vasta kun suljin yhteistilan oven takanani. Muut näkevät toisensa vielä torstaina, kun he matkaavat yhdessä lentokentälle, mutta minun piti sanoa kaikille jo hyvästit, kun lähden päivää aiemmin.

Parin tunnin päästä suuntana on siis New York City, jossa vietän siskoni kanssa viisi päivää ennen Suomeen paluuta. Vaikea uskoa, että haaveni New Yorkiin pääsemisestä toteutuu vihdoin! En ole oikein pystynyt etukäteen iloitsemaan matkasta, kun mielessä on aina ollut, että sinne lähteminen tarkoittaa samalla vaihdon loppumista. Luultavasti New York on onneksi sen verran vaikuttava, ettei siellä ehdi ikävöidä!

En tiedä, ehdinkö postailemaan mitään New Yorkista. Tuolla luonnoksissa olisi parikin tekstiä melkein valmiina liittyen esim. yliopisto-opiskeluun Yhdysvalloissa, mutta en vain koskaan ole saanut kirjoitettua niitä loppuun. Monia kirjoitusideoita jäi myös vaihdon aikana kokonaan toteuttamatta, kun blogin kirjoittamiselle ei vain jäänyt tarpeksi aikaa. Aion kuitenkin vielä tehdä ainakin jonkin syksyni summaavan kirjoituksen, joten jos jollakulla sattuu olemaan jotain vaihtooni liittyviä kysymyksiä niin niitä voi nyt laittaa tuonne kommentteihin.

Bye bye Boone! I really liked it here and I hope I will be able to come back some day! I also hope I can visit all the lovely people I met here. I'm going to miss this place!

Virhe

Mun pitäisi olla nyt lukemassa kokeeseen, joka on kahden tunnin kuluttua. En vain ole pystynyt keskittymään pänttäämiseen yhtään eilisillasta lähtien. Yritän lukea kirjaa, mutta koko ajan ajatukseni karkaavat siihen, että pian joudun lähtemään täältä pois ja jättämään kaikki uudet ystävät ja tutut paikat. Tässä eilisillan ja tämän aamun aikana olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin palata tänne keväällä. Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että niin kävisi, se ei nimittäin ole enää mahdollista. Luulin, ettei ISEP-vaihtoa voi pidentää, mutta eilisillan lähtömasennuksessani päätin kuitenkin vihdoin kysyä asiaa ja kävikin ilmi, että se olisi ollut mahdollista. Hakuajan deadline vaan on jo ohitse. Kyllähän vaihdon pidentäminen jo aikaisemminkin kävi mielessä, kun olen täällä niin hyvin viihtynyt. Järki vaan silloin sanoi, että ei se keväällä kuitenkaan olisi sama kun suurin osa vaihtarikavereista ei enää ole täällä eikä jenkkifutistakaan pelata silloin. Olen myös koko ajan halunnut palata jouluksi Suomeen. Harmi vain, että vasta tänään tajusin haluavani palata jouluksi Suomeen ja tulla siis sen jälkeen takaisin. En ole yhtään ex tempore -tyyppiä, joten suunnitelmien muuttaminen näin isossa asiassa on minulle hyvin pelottavaa. Niinpä tein mielessäni listoja syistä, joiden takia haluan mieluummin olla keväällä Suomessa. Sain myös syyni kuulostamaan ihan järkeviltä. Perustelin kotiinpaluuta esimerkiksi sillä, että Boone on tosi pieni paikka ja tosiaan valtaosa vaihtareista on täällä vain tämän syyslukukauden. Mutta niin, eihän minua oikeasti ole tämä pienuus tähänkään asti kovin paljoa haitannut ja osa kavereistani kuitenkin vielä jää tänne kevääksi. Ja kuka sanoi, etteivät uudet vaihtarit voisi olla yhtä mukavia?! Siispä, miksi olin niin tyhmä, etten kysynyt tuosta vaihdon pidentämisestä aiemmin vaikka se kävikin mielessä?!? Miksi en tajunnut aiemmin, että suunnitelmien muuttamisessa ei ole mitään pahaa? Miksi annoin taas kerran järjen voittaa tunteet? Miksi en tajunnut, kuinka hyvin oikeasti olen viihtynyt, vaikka olenkin hehkuttanut sitä blogissani? Miksi tajusin vasta eilen, etten ole koko syksynä tainnut itkeä kertaakaan (elokuvia ei lasketa, koska niitä katsoessa itken paikasta riippumatta) vaikka normaalisti itken melko herkästi? Vaikka onkin kiva päästä näkemään kavereita ja perhettä, en halua palata Turkuun. Tiedän jo nyt, että paluu kouluun Suomessa tulee olemaan masentava. Ehkä olen väärällä alalla tai väärässä koulussa, kun paluu sinne masentaa jo nyt. Yhteydenpito keväällä tänne jääneisiin kavereihin tulee olemaan tuskallista, kun tiedän että olisin voinut itsekin aivan hyvin vielä olla täällä.

Anteeksi tämä valitusvirsi, oli vain pakko päästä viimein purkamaan paha olo jonnekin. Anteeksi myös se, että saatan paluuni jälkeen ikävöidä tätä syksyä hyvinkin paljon. Autattehan tekemään keväästäni parhaan mahdollisen, jotta onnistuisin unohtamaan yhden elämäni suurimmista virheistä..

Ps. Ei nyt kuitenkaan tarvitse ylettömästi huolestua. En usko, että tämä paha olo ainakaan jatkuvana kovin kauaa kestää.. Surettaa vain, kun tiedän, etten koskaan saa tätä syksyä takaisin. :'(

EDIT// Kukaan oo uskaltanut kommentoida tänne mitään. :P Mutta kiitos niille parille ihanalle ihmiselle, jotka lähetti mulle viestiä muuta kautta. :) Tällä postauksella tuli sitten todistettua että kirjoittamisella voi oikeasti purkaa pahaa oloa, sillä loppupäivä sujui aamuun verrattuna loistavasti. Koekin meni tosi hyvin, kun siinä ei kysytty käytännössä mitään siitä kolmannesta kappaleesta, jota en ehtinyt lukea. ;)

Thanksgiving

Viikko sitten torstaina (marraskuun neljäs torstai) vietettiin täällä lätäkön toisella puolen kiitospäivää (engl. Thanksgiving). Kiitospäivä on amerikkalaisille ehkä jopa jouluakin merkittävämpi juhla, sillä sitä vietetään uskontokunnasta riippumatta ja vieläpä jokaisessa perheessä melko samanlaisin traditioin. Kiitospäivänä perheet (ja/tai ystävät) kokoontuvat yhteen ja nauttivat runsaan kiitospäivän aterian. Lähes yhtä merkittäväksi perinteeksi on muotoutumassa kiitospäivää seuraavan Black Fridayn allennusmyynnit, jotka nykyään alkavat joissain liikkeissä jo puoliltaöin. Minä pääsin viettämään "host-perheeni" ansiosta hyvin perinteistä kiitospäivää, mistä olen kyllä erittäin iloinen.

"Host-perheelläni" on tapana viettää kiitospäivää "host-äitini" siskon perheen luona lähellä Atlantaa, ja tällä kertaa minutkin oli kutsuttu mukaan. Lähdimme siis torstaiaamuna ajamaan Pohjois-Carolinasta Etelä-Carolinan läpi Georgian osavaltioon. Matka kesti pysähdyksineen noin 5,5 tuntia ja kulkuvälineenä oli suuren tavaramäärän (ruokia kylmälaukuissa) takia nelipaikkainen pakettiauto. Kyseinen auto on muuten nelihenkisen perheen viides auto.. Kertoo jotakin siitä, että täällä tosiaan on enemmän autoja kuin Suomessa.. Perheen isä ei valitettavasti päässyt mukaan.

Kuva on napsastu automatkalta läheltä Boonea ja selittää aika hyvin, miksi Appalakkien tästä osasta käytetään nimeä Blue Ridge Mountains.

Saavuimme perille kolmen aikoihin. Vierailupaikka sijaitsi aivan ihanassa (melko kalliinnäköisessä) amerikkalaisessa naapurustossa. Talo oli kohtalaisen hulppea myös sisältä (mutta samalla kodikas). Laskin, että siellä oli ainakin viisi televisiota ja lisäksi elokuvahuone valkokankaalla ja kuudella nojatuolilla. Talosta löytyi myös biljardipöytä ja kuntoiluhuone sekä pihasta mönkijä. Vastaanotto oli lämmin, eikä minun tarvinnut lainkaan tuntea oloani ylimääräiseksi.

Melko pian saapumisen jälkeen ryhdyttiin valmistelemaan päivällistä. Kiitospäivän ateriaan kuuluu ehdottomasti kalkkuna, jota meillä oli tarjolla kolmessa eri muodossa. Perinteisen uunissa paahdetun ja leivällä ja yrteillä täytetyn kalkkunan lisäksi tarjolla oli öljyssä kypsennettyä (deep-fried) ja savustettua (smoked) kalkkunaa. Muita ruokalajeja olivat mm. baataattilaatikko (jonka päällä vaahtokarkkeja!), perunamuussi, green bean casserole (vihreistä pavuista tehtyä laatikkoa; tätä on vähän hankala suomentaa, mutta kyseessä on enemmänkin uuniin laitettava salaatti kuin varsinainen laatikkoruoka) ja eksoottisena lisänä minun rosollini. Kaikki muuten kehuivat rosolliani, mutta en tiedä oliko se vain kohteliaisuutta: rosolli kyllä onnistui oikein hyvin, mutta omasta mielestäni se nyt ei ruokalajina ole mikään kummoinen makuelämys.. Jälkiruokana oli porkkanakakkua sekä tietysti kurpitsapiirakkaa (pumpkin pie), josta en kyllä erityisemmin edes tykännyt.

Kiitospäivän aterian jälkeen loppuilta sujui rennon yhdessäolon merkeissä jutellen ja välillä jenkkifutista telkkarista katsoen. Viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa katsoimme vielä elokuvan Enkelit ja Demonit, joka oli kyllä ihan hyvä.

Kuten jo mainitsin, kiitospäivän jälkeisenä perjantaina amerikkalaiset menevät perinteisesti shoppailemaan. Näin siis teimme mekin. Itse olisin mieluummin halunnut mennä tutustumaan Atlantaan ja katselemaan nähtävyyksiä, mutta koska kellekään muulle niissä ei olisi ollut mitään erityisen kiinnostavaa niin tyydyin vain lähtemään muiden mukaan lähimpään ostoskeskukseen. Valitettavasti kyseisessä ostoskeskuksessa ei ollut oikeastaan yhtään hyvää vaatekauppaa, ja teinkin ainoat ostokseni kirjakaupasta. Kaupoissa kiertelyn jälkeen söimme edellisen päivän ruokia, joita olikin vielä kaikkia runsaasti jäljellä. Illalla menimme Atlantaan katsomaan the Rockettesien kiertueryhmän jouluwhow'ta (Radio City Christmas Spectacular). En oikein tiedä, miten kuvailisin esitystä.. The Rockettes on melko kuuluisa tanssiryhmä, jonka joulushow New Yorkissa on hyvin tunnettu. Esitys oli pääosin ihan viihdyttävä, mutta en ehkä itse olisi valmis maksamaan siitä 65 dollaria. Show'n jälkeen mentiin vielä koko porukka iltapalalle/drinkeille läheiseen ravintolaan. Esitykseen mennessä näin Atlantaa parin korttelin verran ja jäi kyllä harmittamaan, etten saanut mahdollisuutta nähdä sen enempää. Noh, onneksi alle kahden viikon päästä pääsen New Yorkiin, joka on kuitenkin Atlantaa huomattavasti mielenkiintoisempi kaupunki.

Paluumatkalle lähdimme lauantaiaamuna. Olimme takaisin kolmen maissa ja onnistuin kuin onnistuinkin näkemään ASU:n jenkkifutisjoukkueen ensimmäisen playoff-pelin viimeisen minuutin stadionin ulkopuolelta kurkistellen. Kuuntelimme peliä matkalla radiosta ja joukkueemme ei kyllä ollut hirveän vakuuttava. Mutta tärkeintä oli, että voitto tuli kuitenkin. Pelin seuraaminen radiosta oli kyllä yllättävän hankalaa, koska selostajat puhuivat aika nopeasti ja käyttivät jalkapallotermistöä, joka ei mulle ole kovin tuttua. Tästä eteenpäin pelit taitavat olla vieraspelejä, joten saan sanoa heipat jenkkifutisotteluiden seuraamiselle livenä. :( Harmittaa todella paljon, sillä ASU:n kotipelit olivat aivan huipputapahtumia ja niitä on jo nyt ikävä!

Tämä viikko on ollut melko ahdistava, sillä meillä on palautettavana kaksi ryhmätyötä. Toinen onneksi saatiin jo valmiiksi, mutta se toinen pitäisi vielä viikonlopun aikana saada kuntoon. Inhoan ryhmätöitä. Etenkin, kun niistä saatava hyöty/oppi ei vastaa läheskään työn tekemiseen käytettyä aikaa. Ryhmätöiden lisäksi jäljellä on kolme koetta ja yksi quiz. Toisaalta odotan, että nuo ryhmätyöt on saatu tehtyä, mutta toisaalta sen jälkeen minulla on jäljellä vain pari päivää Boonessa. :S Yritän joka tapauksessa nauttia näistä viimeisistä päivistä Boonessa parhaani mukaan ja käyttää aikani muuhunkin kuin opiskeluun!

Asheville, AAR...

Tässä valittuja paloja viime blogikirjoituksen jälkeisistä tapahtumista..

Toissaviikonloppuna olin International Officen järjestämällä retkellä Ashevillessa, joka sijaitsee myös täällä Pohjois-Carolinassa parin tunnin ajomatkan päässä. Asheville osoittautui mukavaksi pikkukaupungiksi, jossa oli kiva vain kävellä, katella ympärilleen ja poiketa pikkuputiikkeihin. Se oli jotenkin hiukan eurooppalaistyylinen verrattuna muihin amerikkalaisiin kaupunkeihin. Lauantaina poikettiin yhdellä taidenäyttelyalueella, syötiin lounas kasvisravintolassa, käveltiin pari tuntia kaupungilla, poikettiin ostoskeskuksessa kaupungin ulkopuolella ja vietettiin iltaa suht rauhallisesti sellaisessa ravintolassa/baarissa. Saatiin myös kuulla hyviä uutisia eli ASU:n jenkkifutisjoukkue voitti vieraspelinsä, mikä tarkoitti sitä, että voitettiin viidettä kertaa peräkkäin SoCo:n mestaruus (SoCo=southern conference). Olin aika innoissani, vaikka mieluiten olisin kyllä ollut paikanpäällä katsomassa peliä. Sunnuntaina syötiin aamupala aidossa kaksikerroksisessa lontoolaisbussissa, joka on nykyisin parkkeerattu Ashevilleen ja toimii kahvilana. Aamiaisen jälkeen vain nautittiin ulkona auringonpaisteesta ja lämmöstä. Veikkaisin, ettei ihan kovin kauaksi jääty Suomen hellerajasta. Aika mukava sää siis marraskuuksi. :) Ennen paluumatkaa lounastettiin intialaisessa ravintolassa. Ruoka oli vähän liian mausteista minun makuuni, mutta ihan kokeilemisen arvoista. Paluumatkalla poikettiin vielä sellaisessa tosi upeassa hotellissa, josta oli myös upeat näköalat, ja Linvillessä vesiputouksilla (upeat näköalat sielläkin).

Ashevillesta paluun jälkeen alkuviikko meni koulujuttujen parissa. Maanantaina oli quiz ja torstaina koe. Torstai-ilta olikin sitten ihan huippu. Pari kuukautta sitten kuulin, että kaksi tunnettua bändiä aikoo eksyä kiertueellaan tänne Booneen, joten olihan niistä otettava selvää, vaikka olin kuullut bändeiltä yhteensä vain yhden biisin sitä ennen. Toinen bändeistä vaikutti ihan hyvältä, joten ostin liput (n. 17 euroa) konserttiin. Tämä konsertti oli siis viime torstaina. Ekana soitti Anberlin, jonka mukanaolon tajusin vasta pari päivää ennen konserttia. Sen osuus meni lähinnä odotellessa pääesiintyjiä, jotka olivat the All-American Rejects (AAR) ja Taking Back Sunday. Jälkimmäinen oli hyvä, ensinmainittu mahtava. Jo ennen konserttia olin kuunnellut AAR:n biisejä Youtubesta ja niillä on tosi monta hyvää biisiä! AAR on todellakin mun uusi suosikkibändi! Konsertin jälkeen jäätiin seisoskelemaan hallin ulkopuolelle muutaman kymmenen innokkaan teinin kanssa ja nähtiinkin suurin osa bändien jäsenistä palaamassa keikkabusseille. Lol. :D

Unohdin tyhjentää kameran muistikortin ennen konserttia, joten en sitten voinut ottaa kovin paljon kuvia. Otin kuitenkin yhden videon, se on tossa alla. Oltiin siis hyvin lähellä lavaa. Kyseinen pätkä on biisistä Dirty Little Secret. Käykää ihmeessä katsomassa sen musiikkivideo Youtubesta, se on aika hauska. Muita hyviä biisejä ovat It Ends Tonight (mun suosikki), Give You Hell (se biisi, jonka jopa minä olin kuullut aiemmin), Move Along, I Wanna jne. Täytyy kyllä käydä ostamassa AAR:n cd vielä ennen kuin tulen takaisin. Yliopiston kirjakaupassa AAR:n cd maksoi vain jotain 14 dollaria, mikä euroissa on vielä vähemmän. En tiedä minkä hintaisia cd-levyt Suomessa nykyään ovat, mutta halvemmalla taitaa täältä saada.

Viime viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Olin joka ilta jossain menossa, mutta join koko viikonloppuna vain yhden alkoholillisen juoman.. Lauantaina päivällä oli jenkkifutiskauden viimeinen sarjapeli. Oli taas kerran aivan mahtavaa! Selvittiin playoffeihin, jotka alkavat tämän viikon lauantaina, mutta en valitettavasti pääse katsomaan peliä. Harmittaa aivan suunnattomasti, etenkin jos häviämme, sillä tappio tarkoittaa kauden päättymistä. Mutta on mulla ihan hyvä syy jättää peli väliin, olen nimittäin Atlantassa, Georgian osavaltiossa! Huomenna on Thanksgiving eli kiitospäivä ja pääsen "host-"/ystäväperheeni kanssa viettämään sitä perheen äidin siskon luokse Atlantaan. Lähdemme torstaiaamuna ja palaamme lauantaina joskus iltapäivästä (valittavasti emme ehdi takaisin futispeliin, joka alkaa jo klo 12). Tänään kokkailimme kaikenlaista huomista päivällistä varten. Minä tein elämäni ensimmäistä kertaa rosollia.. Onneksi meillä tulee olemaan niin paljon kaikkea muuta syötävää (mm. kalkkuna, perunamuussia, piirakoita, kakku, keitettyjä porkkanoita), että kukaan ei kiinnitä huomiota yhteen outoon suomalaiseen salaattiin. :D

Nyt katson telkkarista nhl-kiekkoa. Yllättävää kyllä, tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta koko syksynä, kun olen jäänyt telkkarin ääreen pidemmäksi aikaa seuratakseni jotain ottelua. Välillä tietty jossain ravintolassa istuessa tulee vilkuiltua telkkariruuduilta jenkkifutista, mutta muuten on koko telkkarin katseleminen jäänyt aika vähille. Yllättävää siksi, että telkkarin urheilutarjonta on valtava. Nyt televisiosta tulevassa pelissä pelaavat vastakkain Carolina Hurricanes ja Anaheim Mighty Ducks, ja Selänne [Selani] teki juuri maalin Koivun syötöstä. Ehkä tekin näette sen huomenna urheiluruudusta. :)

Seliseli (Halloween yms.)

En tiedä, mitä kirjoittaisin. On aivan liikaa kerrottavaa ja aivan liian vähän aikaa. Suunnittelen päivittäin mielessäni uusia blogikirjoituksia, mutta en vain koskaan saa niitä kirjoitettua. Haluaisin kyllä jakaa kanssanne kaiken sen kivan (ja joskus myös vähemmän kivan), mitä täällä näen ja koen, mutta olen vain niin saamaton. Anteeksi. Osasyynä on kyllä myös se, että lukukauden edetessä kouluhommat ovat lisääntyneet ja en vain osaa olla stressaamatta niistä. Washington-kuvista aloitin tekemään postausta, mutta tapeltuani puoli tuntia kolmen ensimmäisen kuvan ja niiden kuvatekstien sijoittelun kanssa päätin luovuttaa. En halua käyttää liikaa aikaa bloggaamiseen, sillä valitettava tosiasia on, että olen täällä enää reilun kuukauden. Tasan vuosi sitten hakupapereita täyttäessäni minulla ei ollut aavistustakaan, millaiseen paikkaan lopulta päätyisin, enkä uskaltanut lähteä koko vuodeksi. Tuota pelkuruutta tulee kyllä nyt harmiteltua päivittäin.. Ei sillä etteikö olisi mukava palata Suomeen, mutta neljä kuukautta on oikeasti aivan liian lyhyt aika viettää vaihdossa!

Tässä kohtaa on pakko kaivaa kalenteri esille, jotta muistaisin, mitä kaikkea Washingtonin reissun jälkeen onkaan tapahtunut. Kaksi viikkoa sitten oli Halloween. Halloween on kyllä täällä niin iso tapahtuma, että se olisi oikeastaan vaatinut oman postauksen. Halloween-karkit ilmestyivät Wal-martiin jo syyskuussa ja vaikka varsinainen juhlapäivä on 31.10. niin käytännössä monet juhlivat pari edellistäkin päivää. Tänä vuonna 31.10. sattui lauantaiksi, joten Halloween-bileet olivat todellakin aivan must. Oli aivan mahtavaa olla kerrankin bileissä, joissa kaikilla oli naamiaisasu. Paikalla oli muun muassa ganstereita, enkeli, kissa, vampyyri, Audrey Hepburn, Juno, punahilkka ja noita. Minä sain lainaksi erään amerikkalaisen ystäväni toissavuoden halloweenin Minni Hiiri -asun: korvat ja punainen mekko, jossa valkoisia palloja. Juhlat olivat kahden opiskelijan kämpässä ja he olivat koristelleet sen teeman mukaisesti. Tarjolla oli jello shotteja eli hyytelöä, johon on lisätty viinaa. Makuina esimerkiksi lime ja kirsikka. Söin tosin vain yhden (enkä oikeastaan sitäkään kokonaan), sillä niissä oli minun makuuni aivan liikaa alkoholia.

Halloweenini toinen kohokohta oli kurpitsan kaivertaminen. Kävimme ostamassa kurpitsat ja vietimme mukavan illan niitä kaiverrellen. Kaivertaminen oli oikeastaan aika helppoa: ensin leikataan kansi, sitten kaiverretaan siemenet ja pehmeä sisusta pois ja lopulta tehdään itse naama (tai minkä kuvion ikinä haluaakaan tehdä). Lopputuloksena pitäisi olla kurpitsalyhty, johon voi laittaa kynttilän sisälle. Paloturvallisuussyistä tätä kynttiläosuutta ei kuitenkaan tullut täällä asuntolassa kokeiltua.. Joka tapauksessa pidin kurpitsaani huoneeni oven vieressä halloween-tunnelmaa luomassa. Valitettavasti vain vähän liian pitkään, sillä se pääsi homehtumaan aika ällöttävän näköiseksi.. Pääsin myös näkemään trick-or-treatingin eli lapsia pukeutuneena naamiaisasuihin keräämässä karkkia. Täällä asuntolassa systeemi toimi niin, että ne jotka halusivat ottaa vastaan näitä karkkienkerääjiä, laittoivat nimensä listaan ja saivat oveensa lapun, jonka perusteella lapset (ja jotkin naamiaisasuihin pukeutuneet opiskelijatkin) sitten osasivat koputtaa oikeisiin oviin.

Alla kurpitsaepisodi kuvina.

Viime lauantai ja Halloweenia edeltänyt lauantai menivät jälleen kerran amerikkalaisen jalkapallon parissa. Olen jo ehkä tainnut kertoakin, että nautin yliopiston jenkkifutisjoukkueen peleissä käymisestä aivan mielettömästi.. :D Mahtava tunnelma ja alkukauden kangertelujen jälkeen myös mahtavia lopputuloksia (voittoja siis). Harmi vaan etteivät parhaat ystäväni täällä ole yhtä innostuneita.. Viime pelissä kaikki muut lähtivät pois puoliajan paikkeilla, mutta minä jäin katsomaan loppupelin ja ei kyllä ollut ongelmaa viihtymisen suhteen. Valitettavasti jäljellä on enää yksi kotipeli (viikon päästä). :( En tiedä olemmeko pääsemässä play-offeihin, mutta vaikka pääsisimmekin, niin niihin peleihin on kuulemma vaikea saada lippuja.. Harmi. Onneksi tänään alkoi koriskausi! Kävin katsomassa pelin muutaman ystäväni kanssa. Yliopiston korisjoukkue ei ole niin hyvä kuin jenkkifutisjoukkue eivätkä sen pelit siksi ole kovin suuria tapahtumia täällä. Heti perään on tosin todettava, että kyllä noi pelit kuitenkin suomalaisen korisliigan voittaa -ainakin tunnelmassa. Peliareena oli myös suurempi kuin mihin olen tottunut: Suomessa jopa maajoukkueen pelit pelataan pienemmässä hallissa kuin tämän pikkukaupungin yliopistojoukkueen pelit..

Mitäs kaikkea muuta tässä on ehtinyt tapahtua? Olen muun muassa käynyt "host-perheeni" luona päivällisellä, patikoinut AppPeerini kanssa, tehnyt läksyjä ja lukenut kokeisiin, lainannut Twilight-kirjasarjan ekan kirjan ja lukenut sen puoliväliin, ollut kuuntelemassa pariakin paikallista bändiä, käynyt elokuvissa (Funny People ei oikeasti ole kovin funny), saanut nuhan, hengaillut kavereiden kanssa yms. Huomenna suunnataan pienellä vaihtariporukalla Ashevilleen, joka on Suomen mittakaavassa sellainen keskisuuri kaupunki noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Ihan kiva reissu tiedossa, mutta pakko myöntää, että mieluummin olisin kyllä mennyt katsomaan koulun jenkkifutisjoukkueen vierasottelua ja/tai nhl-ottelua Raleighiin.. Onneksi sään pitäisi olla täydellinen kaupungilla kiertelyyn: melkein 20 celcius-astetta (illaksi tietysti viilenee) ja EI sadetta. Kurkkasin vertailun vuoksi Suomen ennustetta parille seuraavalle päivälle ja en kyllä vaihtais paikkoja teidän kanssa.. :D Mukavaa viikonloppua kaikille ankeasta(?) säästä huolimatta!

Washington D.C. -matkakertomus ja vinkkejä

Fall Break tuli siis vietettyä tutustuen Yhdysvaltain pääkaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Lähdimme matkaan torstaiaamuna kahdeksan aikoihin ja olimme perillä neljän maissa. Matka-aika oli siis pysähdyksineen semmoinen lähemmäs kahdeksan tuntia. Sunnuntaina lähtö takaisin oli puoliltapäivin, joten aikaa kaupungin tutkimiseen jäi lopulta vain noin 2,5 päivää. Sinä aikana ehti nähdä paljon, mutta ei todellakaan kaikkea. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen, että reissu tuli tehtyä, vaikkakin jatkuva sade onnistui viemään osan Washingtonin hohdosta. Siellä nimittäin satoi aivan koko vierailumme ajan (tai no, poislähtiessä ei sitten enää satanut) ja minulla oli mukana vain Puman tennarit, jotka kastuivat noin kolmessa sekunnissa läpimäriksi.. Viikonlopun aikana tulikin sitten aika moneen kertaan kirottua sitä, etten ottanut vaelluskenkiä tai kumisaappaita mukaan, ja pari monumenttia jäi näkemättä vain sen takia, ettei sateessa viitsinyt talsia yhtään ylimääräistä.

Torstai-ilta:
-Päivällispaikan metsästys (lähdimme vain kävelemään hotellilta ja päädyimme ehkä 20 minuutin etsimisen jälkeen löytämäämme hampurilaispaikkaan)
-Night time tour at the monuments (kävellen). Tutustuimme siis National Mall -puistoalueen tunnetuimpiin monumentteihin upeassa iltavalaistuksessa. Kaikkia emme sateessa menneet katsomaan, mutta nähtyä tuli kuitenkin Washington monument, World War II Memorial, Lincoln Memorial ja Vietnam Veterans Memorial sekä lopuksi White House.

Perjantai:
-Aamiainen Starbucksissa: Taisi olla mun eka kerta Starbucksissa ja petyin hiukan. Varsinkin kaakao oli kallis ja lisäksi se ehti jäähtyä ennen kuin sain sen käsiini, koska tilaus tehtiin jonottaessa. Lautasia ei käytetty vaan leipä, leivos tms. laitettiin paperipussiin. Ilmeisesti valtaosa asiakkaista ainakin kyseisessä kahvilassa ottaa siis kahvinsa mukaan..
-National Museum of Natural History: Suosittelen! Yksi suosituimmista museoista, jonka näkemiseen olisi tarvittu ehdottomasti enemmän kuin se yksi tunti, jonka siellä vietin. Keskityin lähinnä dino-osastoon ja se oli mielenkiintoinen.
-National Archives: Kolme Yhdysvaltain historian tärkeää paperia: itsenäisyysjulistus, perustuslaki ja Bill of Rights (=kansalaisten perusoikeuksien julistus). Vanhoja papereita, joita ulkomaalainen ei ehkä osaa arvostaa samalla tavalla kuin amerikkalainen, mutta tulipahan nähtyä. Ainut paikka, jossa jouduttiin oikeasti jonottamaan, mutta ei kovin kauaa. Sesonkiaikana varmasti pitkät jonot.
-National Museum of American Indian: Emme kierrelleet itse museossa, kävimme vain lounaalla. Tarjolla erilaisia ruokia Amerikan alkuperäiskansoilta. Pupusa ja blue corn bread olivat namnam ja kuulemma muidenkin ruoka oli hyvää. Suosittelen!
-Library of Congress: Pettymys, koska itse kirjaston puolelle ei päässyt ja koska oppaamme oli huono. Kyseessä on maailman suurin kirjasto, mutta opaskierros keskittyi enemmän kattomaalauksiin yms. kuin kirjoihin..
-National Air and Space Museum: Pakollinen nähtävyys, etenkin lapsiperheille. Pääsin koskettamaan kuusta tuotua kiveä ja ostamaan astronauttien ruokaa. Tunnissa ehti näkemään vain kymmenesosan koko museosta.
-Shopping mall in Pentagon city (taisi olla nimeltään Fashion Center): Pettymys minulle, koska olisin halunnut ostaa talvikengät ja kiersin kaikki kenkäkaupat löytämättä yhtäkään kivannäköistä paria alle 120 dollarilla. Melkein kaikki muut kyllä taisivat ostaa jotain vaatteita.

Lauantai:
-Aamupala hotellihuoneessa, omat eväät. Ilmeisesti täällä hotellihuoneen hintaan ei automaattisesti sisälly aamiaista.
-Arlington Cemetery: kuuluisa sotilashautausmaa, jossa vierailu olisi ollut huomattavasti miellyttävämpi, jos ei olisi satanut. Mutta tulipahan nähtyä John F. Kennedyn hauta ja Tuntemattoman sotilaan hauta (marmorinen muistomerkki kaikille tunnistamattomille kuolleille ja kadonneille sotilaille).
-Capitol: Yhdysvaltain kongressin kokoontumispaikka. Vaikuttava sisältä ja ulkoa. Itse edustajainhuoneen ja senaatin kokoontumispaikkoja emme päässeet näkemään, mutta opastettu kierros oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Etenkin sesonkiaikaan lippu opastetulle kierrokselle kannattaa varata netissä etukäteen.
-Lounas samassa paikassa kuin perjantaina. Tälläkin kertaa oli hyvää.
-Union Station: Rautatieasema ja ostoskeskus. Ostosten tekemiseen melko kallis paikka eikä muutenkaan niitä "pakko nähdä" -kohteita.
-Päivällinen etiopialaisessa ravintolassa. Positiivinen kokemus, vaikka omasta mielestäni ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää.
-Baariin Dupont Circlen alueella. Paikka oli kyllä ehkä enemmän pubi kuin baari, mutta pääsin silti tanssimaan pitkästä aikaa; Boonessa en ole vielä kertaakaan päässyt tanssimaan baarissa. Siinä tanssiessa pystyi myös seuraamaan urheilua, sillä pubin lukuisista telkkareista tuli samanaikaisesti jalkapalloa, amerikkalaista jalkapalloa, baseballia ja rugbyä (sekä lisäksi CSI:ta).

Sunnuntai:
-Nukkuminen pitkään ja aamupala-buffet hotellilla. Tipin kanssa $13 eli ei mitenkään halpaa lystiä, mutta oli kyllä hyvää. Jälkeenpäin harmitti hiukan, kun muutamat vaihtarit kertoivat käyneensä vielä aamulla kaupungilla eikä ollut satanut lainkaan. Luulin, että sunnuntaiksi oli myös luvattu sadetta ja päätimme huonekavereiden kanssa nukkua pitkään viimehetken nähtävyyksien sijaan.
-Kotiinlähtö klo 12:00.

Yleisiä huomioita ja vinkkejä Washingtoniin matkaaville:
-Metrolla liikkuminen on helppoa ja melko halpaa. Metroverkko on kattava ja kertakaan emme joutuneet odottamaan metroa yli 15 minuuttia. Lauantai-illan baarireissultakin pystyimme palaamaan metrolla kun lähdimme takaisin ennen kahta.
-Hintataso on korkeampi kuin täällä Boonessa ja ruokailuihin meni rahaa yllättävän paljon.
-Lähes kaikki museot ovat ilmaisia.
-Kaikkiin museoihin mennessä tarkistettiin laukut ja piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Capitoliin mennessä piti lisäksi luopua mukana olleista ruuista ja pulloista.
-Kaikkiin hallintorakennuksiin ei pääse tutustumaan. Esimerkiksi Pentagoniin sekä FBI:n ja CIA:n rakennuksiin eivät turistit pääse lainkaan. Valkoiseen taloon haluavan pitää anoa kiertokäyntiä pitää etukäteen. (Tämä on tilanne tällä hetkellä, ennen terrori-iskuja esimerkiksi Pentagoniin pääsi tavallinenkin turisti kiertokäynnille, joskin rajoitetulle sellaiselle)
-Washington monumentin huipulle haluavan pitää mennä ajoissa jonottamaan lippua. Muitakin tällaisia paikkoja on ja niistä kannattaa ottaa selvää, ettei jää epätietoisuuden takia käymättä (niin kuin meille kävi).
-Kannattaa suunnitella reissua etukäteen -etenkin jos aikoo viipyä kaupungissa vain muutaman päivän. Kaikkea ei ehdi nähdä, joten kannattaa valita etukäteen ne paikat, joissa ainakin haluaa käydä. Opaskirja on oikeasti kätevä (ja jos ei halua ostaa niin kirjatoista löytyy)!
-Seuraa sääennusteita tarkkaan ennen matkaa ja pakkaa niiden mukaisesti! Jos on luvattu sadetta koko reissun ajaksi niin ota oikeasti vedenkestävät kengät mukaan. Museoihin voi mennä aivan hyvin myös kumisaappaissa..

Tällainen oli reissuni Washingtoniin. Paljon jäi näkemättä ja toivon, että jonakin päivänä pääsen kaupunkiin uudestaan. Haluan nimittäin vielä joskus nähdä ainakin Valkoisen talon päiväsaikaan ja Korean War Veterans Memorialin, ihailla maisemia Washington Monumentin huipulta sekä nauttia aurinkoisesta säästä National Mall -puistoalueella. Viikonlopun kuvista saatte erillisen postauksen (toivottavasti huomenna tai viimeistään ke), koska tämä postaus paisui melko massiiviseksi ilman kuviakin. :)

Homecoming

Viime lauantaina oli siis homecoming. Homecomingia vietetään amerikkalaisissa yliopistoissa (ja high schooleissa) ja kyseisenä päivänä/viikonloppuna/viikkona oppilaitoksen entiset opiskelijat eli alumnit toivotetaan tervetulleiksi takaisin "kotiin". Homecoming-traditioon kuuluu yleensä ainakin jokin urheilutapahtuma sekä esimerkiksi kulttuuritapahtumia ja paraati. Itse tyydyin vain vilkuilemaan täällä järjestettyä paraatia ikkunasta, mutta kuulemma se oli ihan hieno.

ASU:ssa homecomingin kohokohta on jenkkifutisottelu ja sitä edeltävä tailgating. Yleensä homecoming-otteluun pyritään saamaan ns. helppo vastus, jotta päivä ei mene pilalle tappion takia. :) Tällä kertaa oli ainakin onnistuttu tuon suhteen, sillä ASU voitti ottelun 55-21.

Meidät vaihtarit oli jälleen kutsuttu hengailemaan ja syömään (=tailgating) Intappin (=International Appalachian) teltalle ja homecomingin kunniaksi ruoka tuli pitopalvelusta. Tarjolla oli hyvin tyypillistä amerikkalaista ruokaa eli bbq-kanaa, papumössöä, kaalisalaattia (cole slaw), vaaleeta höttöleipää ja jälkkäriksi banana puddingia. Intappin entisistä jäsenistä paikalla oli vain ihan muutama, mutta monien muiden ryhmien teltoilla oli paljonkin alumneja. Minä olin tälläkin kertaa vaihtareista ensimmäisenä paikalla heti yhdentoista jälkeen. Alku oli aika ankea, kun ruoka oli myöhässä (pitopalvelun autoa ei päästetty tailgating-alueelle) ja satoi vettä. Mulla oli onneksi tässä blogissakin jo esittelemäni kumisaappaat jalassa ja sateenvarjo mukana. Pikkuhiljaa paikalle saapui enemmän porukkaa ja tunnelmakin parani, vaikka välillä edelleen tihkutti.

Minä ja muutama muu halusimme saada hyvät paikat katsomosta, joten suuntasimme ajoissa stadionille. Olimme siellä 65 minuuttia ennen pelin alkua ja pääsimmekin pääkatsomon puolelle opiskelijoille varatuille paikoille. Nuo suosituimmat opiskelijakatsomot on siitä hauskoja, että niissä katsojat yleensä seisovat penkeillä nähdäkseen paremmin.. Niinpä mekin sitten seisoimme koko pelin ajan eli sellaisen 2,5 tuntia.. Tunnelma oli aivan loistava eikä sitä haitannut edes ajoittainen tihkusade. Miksei Suomessa voi olla tällaista?? Kyllä huomaa, että Suomen urheilukulttuuri on pientä verrattuna Amerikkaan.. Siis kun tällaisen pikkukaupungin yliopistojoukkueen peleissäkin on enemmän katsojia kuin Suomessa minkään lajin korkeimman sarjatason otteluissa.. Ja tunnelma on hyvä koko pelin ajan eikä vain silloin kun eletään viimeisiä jännittäviä minuutteja. Otteluissa on myös aina paikalla yliopiston marching band eli puhallin- ja lyömäsoitinorkesteri sekä tietysti cheerleaderit. Todisteeksi tunnelmasta otin teille pari videopätkää ottelusta:

Nyt mun on aika mennä nukkumaan, sillä huomenna on aikainen herätys ja suuntana Washington DC. Täällä alkoi fall break eli neljän päivän loma, jonka ajaksi International Office vie kasan vaihtareita tutustumaan pääkaupungin nähtävyyksiin. Muistomerkit ja museot, here I come! :)

Syyskuvia ja viikon tapahtumia

Vaikka noissa edellisen postauksen kommenteissa lupasin niin ette saakaan vielä kuulla kuntoilumahdollisuuksista. Mulla piti olla hyvin aikaa kirjoitella niistä tällä viikolla, mutta yllättäen keksin sitten muuta tekemista.. :) Mutta aion kyllä kirjoittaa sen postauksen piakoin, kuvatkin on jo valmiina.

Tähän alkuun pari syksyistä kuvaa.

Farmers' market eli paikallinen tori. Kuva parin viikon takaa lauantailta, jolloin satoi ja paljon.

Kuva viime sunnuntain pyöräretkeltä.

Osa kampusalueen puista on jo pudottanut lehtensä, mutta suurin osa on juuri nyt kauneimmillaan. Taustalla näkyvä punertava rakennus on kirjasto, joka muuten juuri pidensi aukioloaikoijaan ja on nyt auki vuorokauden ympäri.. Täytyyhän sitä opiskelijoilla olla mahdollisuus lukea kokeisiin yölläkin, kun huonekaveri nukkuu.

Tämä viikko on oikeastaan ollut aika leppoisa tiistain jälkeen, jolloin mulla oli International Marketing -kurssin ensimmäinen koe. Opettaja oli varoitellut, että koe tulee olemaan vaikea, mutta ainakin minulla suurin ongelma oli se, että aika loppui kesken. Turun kauppakorkeakoulun neljän tunnin tentteihin tottuneena 75 minuuttia on lyhyt aika, vaikka suurin osa tehtävistä monivalintoja onkin.

Tiistaina illalla kävin parin espanjalaisen ja yhden saksalaisen kanssa päivällisellä. Espanjassa päivällinen syödään vasta myöhään illalla, joten heillä on ollut aikamoinen totuttelu tähän amerikkalaiseen ruokailurytmiin (suunnilleen samanlainen kuin Suomessa). Tiistaina kuitenkin teimme espanjalaisen tavan mukaan ja menimme ravintolaan kymmenen maissa. Suunnilleen ainut paikka, josta sai ruokaa vielä niin myöhään, oli Macado's. Macado's on ravintola, jossa on myös baaritiski. Ruoka ei ole mitenkään erikoista, mutta se on kiva paikka hengailla.

Keskiviikkona soittelin serkulle skypellä, kävin kuntosalilla, olin luennolla ja katsoin leffaa parin vaihtarin kanssa. Torstaina oli tarkoitus mennä katsomaan samojen tyttöjen kanssa Hangover-leffa kampuksen elokuvateatteriin, mutta näytös oli loppuunmyyty. Niinpä päädyimme hengailemaan muutamien amerikkalaisten kanssa ja he olivat kyllä hauskaa seuraa. Minun oli tarkoitus mennä aikaisin nukkumaan, mutta lopulta taisin olla huoneessani vasta yhden maissa.

Perjantaina vietin päivän Global Opportunities -konferenssissa, johon osalllistumisesta saan lisäpisteitä International Marketing -kurssille. Osa puheista oli melko tylsiä ja osa oikeasti mielenkiintoisia. Yhtenä aihealueena oli Afrikka ja ainakin minulle oli avartavaa kuulla, että osa Afrikan maista on jo oikeasti pitkällä kehityksessä.

Eilinen ilta oli yksi parhaista täällä! Pääsimme vihdoin näkemään Hangoverin ja leffa oli kyllä niin hauska kuin etukäteen olin kuullutkin. Sen jälkeen suuntasimme katsomaan hypnotisointia. Tänä viikonloppuna on Homecoming ja siihen liittyen eilen oli esiintymässä Dr. Jim Wand, mainoslehtisen mukaan "the most popular college hypnotist in America". En tiedä, olivatko kaikki lavalla esiintyneet oikeasti hypnoosissa, mutta show oli joka tapauksessa älyttömän hauska. Show'n jälkeen hengailimme LLC:llä kahden espanjalaisen ja yhden amerikkalaisen kanssa. Aika meni jutellessa tosi nopeasti ja pääsin nukkumaan vasta neljän maissa.

Tänään on varsinainen homecoming-päivä ja juuri äsken lähtikin tuolta parinsadan metrin päästä liikkeelle jonkinlainen paraati. Tällä hetkellä kuuluu ikkunasta Amerikan kansallishymni.. Paraatia aion vain vilkuilla ikkunasta ja itse asiassa se parhaillaan kulkeekin tuossa parinsadan metrin päässä. Ekana näytti menevän orkesteri ja nyt näkyy ihmisiä avoautoissa istumassa.. Täytyy lopettaa, sillä aivan kohta alkaa tailgating! Jeejee! :) Saatte sitten huomenna kuulla lisää tästä päivästä. Pitäisi olla oikein mukava päivä tiedossa, kunhan vaan ei rupeaisi satamaan kovin pahasti!

Kuulumisia

Hengissä ollaan edelleen, vaikka blogin päivittäminen onkin vähän jäänyt. Syynä blogihiljaisuuteen on ollut yksinkertaisesti laiskuus ja ajoittain myös kokeisiinlukemiskiireet. Tällä viikolla oli kaksi koetta ja monivalintojen lisäksi niissä oli jopa muutamia lyhyitä esseetehtäviä. Tähän asti koulu on mennyt ihan hyvin. Se kyllä teettää paljon työtä, mutta kokeet eivät sitten ole mitään ihan älyttömän vaikeita.

Meinasin ensin kirjoittaa, että tämä viikonloppu on ollut aika tylsä. Noh, varsinaisesti mitään kovin jännittävää ei olekaan tapahtunut, mutta silti viikonloppu on ollut ihan mukava. Tänään kävin pyöräilemässä "host perheen" äidin kanssa. Sain lainata hänen vanhaa pyöräänsä ja selvisin yllättävän hyvin, vaikka en ollut aiemmin ajanut sellaisella ohutrenkaisella, jalkajarruttomalla pyörällä. Pyöräiltiin noin 10 mailia tasaisessa maastossa (enpä olisi uskonut, että täältä löytyy niin pitkä reitti ilman mäkiä..) Ilma oli tosi nätti ja maisemat hienoja, erityisesti koska täällä alkaa vihdoinkin näkyä kunnolla ruskan värejä. Jos nyt tuuli ei pudota kaikkia lehtiä niin seuraavan parin viikon aikana saadaan nauttia todellisesta väriloistosta.

Eilenkin oli kiva ilma niin menin kävellen kauppaan. Bussillakin olisi päässyt, mutta kun matkalla piti käydä myös lataamassa lisää rahaa puhelimen prepaid-liittymään niin helpompaa oli mennä kävellen. Paluumatkan tulin bussilla. Valitettavasti sillä bussilla ei päässyt ihan asuntolan viereen vaan viimeiset 500 metriä piti kävellä. Asuntola sijaitsee mäellä, joten matka ei ollut ihan helppo. Laskin siinä matkalla tuskaillessani, että ostokseni painoivat ainakin 8 kiloa ja kiivettäviä portaita oli 160! Yleensä kyllä tykkään siitä, että päivittäin tulee kiivettyä aika paljon portaita, ainakin pitäisi pohkeiden olla syksyn lopussa hyvässä kunnossa.

Eilinen iltapäivä meni mesessä jutellessa perheen ja kavereiden kanssa. Illalla yritin saada hiukan luettua tiistain tenttiin, mutta aika laihoin tuloksin. Tarkoituksena oli myös katsoa kirjastosta lainattua elokuvaa, mutta läppärillä ei pystynytkään katsomaan amerikkalaista dvd:tä muutamatta joitain asetuksia, joita saa muuttaa vain muutamia kertoa. En sitten uskaltanut muuttaa niitä, joten tyydyin tv:n katseluun. Koska minulla ei ole huonekaveria, huoneessani ei ole telkkaria. Onneksi yksi kämppäkavereistani (eli niistä tytöistä joiden kanssa jaan kylppärin) laittoi oman telkkarinsa yhteiseen tilaan ja minäkin saan käyttää sitä. Kaukosäädintä ei kyllä ole, mikä hiukan haittaa kanavasurffailua, etenkin kun kanavia on yli 60..

Nyt pitää mennä nukkumaan, että jaksan aamulla herätä lukemaan kokeeseen ja mennä puntille. Mukavaa alkanutta viikkoa (vaikka täällä tätä vanhaa viikkoa onkin vielä tunnin verran jäljellä)!

Sataa, sataa, ropisee..

En ole vielä tainnut kertoa kovin paljoa Boonen säästä, joten tähän alkuun saatte pikaisen yleiskuvauksen ensimmäisten viikkojen aikaisista säätiloista. Ensimmäisen kuukauden aikana yllätyin siitä, kuinka lämmintä täällä oli. Lämpömittaria minulla ei ole käytössä, mutta arvioisin, että kuumimpina päivinä lämpötila oli vähintäänkin hellelukemissa. Huoneessani on erittäin tehokas ilmastointi, minkä takia tuli muutaman kerran lähdettyä shortsikelissä liikkeelle farkut jalassa. Nykyään katson päivän säätiedotteen netistä ja/tai kurkin ikkunasta, millaisessa asussa ihmiset ulkona liikkuvat. Lämpötilojen hahmottamista vaikeuttaa se, että jenkit käyttävät Fahrenheit-asteita, joita ei ihan päässälaskulla voi Celsiuksiksi muuntaa. Aika nopeasti täällä kuitenkin oppii, että lähemmäs 80 astetta merkitsee hellettä jne.

Jo ensimmäisinä viikkoina huomasin, että säätila vaihtuu täällä melko nopeasti ja saman päivän aikana voi vuorotella auringonpaiste ja sade moneenkin otteeseen. Nykyään kannankin mukanani aina sateenvarjoa. Suomesta lähtiessäni olin jo päättänyt jättää sateenvarjon pakkaamatta, mutta onneksi äiti antoi viime hetkillä mukaani pieneen tilaan mahtuvan Muumi-sateenvarjon. :) Kyseinen sateenvarjo sopii muuten loistavasti yhteen tänään ostamieni kumisaappaiden kanssa! Eräs hollantilainen vaihtari oli tilannut itselleen Amazon.comista kumisaappaat ja postitusepäselvyyksien vuoksi joutui uusimaan tilauksen. Loppujen lopuksi ensimmäinenkin tilaus tuli kuitenkin perille ja niinpä hänellä oli kaksi paria samanlaisia kumisaappaita. Satuin törmäämään tähän tyttöön, kun hän oli hakemassa jälkimmäistä paria postista ja hän tarjosi niitä minulle. Vaikka saappaat ovat hiukan isot minulle, päätin ostaa ne, koska ne ovat kumisaappaiksi todella hienot, hinta ei ollut paha (noin 25 dollaria + postituskulut noin 5 dollaria eli yhteensä vain hiukan yli 20 euroa) ja säästyin vaivalta, jonka kumisaappaiden ostaminen täältä Boonesta olisi vaatinut.

Kumisaappaat tulevat tarpeeseen, sillä viime aikoina on satanut lähes jatkuvasti. Onnistuin käymään koko viime viikon aikana ehkä kolmesti ulkona ilman että piti avata sateenvarjoa. Tänään näkyi pilkahdus Auringosta ensimmäisen kerran kahdeksaan päivään, mutta valitettavasti loppuviikoksi on taas luvassa tummia pilviä ja sadetta. Päivälämpötilat pyörivät onneksi edelleen lähellä 20 Celsius-astetta, joten palella ei ulkona vielä tarvitse. Kaikki paikalliset kyllä varoittelevat, että lokakuun puolivälin paikkeilla sää alkaa sitten kylmetä kunnolla ja tuulen- ja vedenpitävä takki olisi kuulemma hyvä olla olemassa. Tosin minulle useimmat toteavat siihen perään, että suomalaisena taidat olla tottunut siihen.. ;) Ajattelin silti hommata kunnon vedenpitävän syystakin, jos sellainen jostain löytyy kohtuullisen halvalla.

Viime viikon sadesää oli kyllä sikäli otollinen, että minulla oli viime keskiviikkona ja tortaina ensimmäiset kokeet täällä. Eipähän ainakaan tehnyt mieli lähteä ulos pänttäämisen sijaan. Tarkoituksenani oli ottaa koulunkäynti täällä rennosti, mutta tenttejä edeltävät päivät menivät kyllä silti tiiviisti opiskellessa.. Stressaaminen onneksi kannatti, sillä sain tänään takaisin kokeista suuremman ja pisteeni olivat 96/100. 50:stä monivalinnasta meni siis vain kaksi väärin, vaikka koe ei ollut edes erityisen helppo! :) Toinen koe oli pikemminkin vain testi (25 monivalintakysymystä) ja sen verran helppo, että sain luultavasti lähes kaikki oikein. Seuraavat kokeet ovat ensi viikolla ja nyt ainakin tiedän, että niiden läpäisemiseminen onnistuu pienemmälläkin vaivalla.

Viime viikosta voisi myös mainita lauantaina tehdyn shopping-reissun. Boonesta ei montaa kauppaa löydy, joten pari saksalaista oli päättänyt vuokrata auton ja lähteä ostoksille lähimpään paikkaan, josta löytyy kunnon mall (=ostoskeskus). Kovin lähellä tuo paikka (Winston-Salem) ei kyllä sijaitse, sillä ajomatka sinne kesti 1,5 tuntia, mutta mall oli sitten sitäkin suurempi. Minä todistin taas kerran olevani ehkä maailman huonoin shoppailija, sillä päädyin ostamaan vain kaksi paitaa ja vyön (kaikki Forever 21:sta). Ensi kerralla aion ehdottomasti suunnitella ostoslistan etukäteen, jotta osaan suunnata huomioni niihin vaatteisiin, joita eniten tarvitsen. Muut kyllä shoppailivat sitten koko ajomatkan edestä. Paluumatkalla käytiin vielä ruokakaupassa, kun kerrankin oli auto helpottamassa tavaroiden kuljetusta. Siinä vaiheessa kello oli jo kymmenen illalla, mutta mitään ongelmaa ei ollut, sillä ruokakaupat ovat täällä aivan yleisesti auki iltamyöhään asti. Puolenyön paikkeilla piti vielä kävellä vuokraamolta takaisin kotiin LLC:lle, joten kokonaisuudessaan päivä oli pitkä ja melkoisen rankka. Sunnuntaina oli onneksi aikaa nukkua pitkään ja valmistautua rauhassa uuteen kouluviikkoon.

Tänään yllätyin melkoisesti Principles of Risk Management and Insurance -kurssin tunnilla, sillä meille tarjottiin siellä pitsaa! Varsinaista opetusta ei ollut ollenkaan, vaan tunti koostui pitsatarjoilusta, kahden opiskelijan lyhyestä mainospuheesta liittyen vakuutusalan opiskelijoille suunnatuun toimintaan ja kokeiden palautuksesta. Harmi vain että pitsa oli sellaista amerikkalaista rasvasta tirisevää pitsaa makuvaihtoehtoina pepperoni ja juusto, jotka eivät todellakaan kuulu suosikkeihini.. Harkitsin jopa etten ottaisi pitsaa lainkaan, mutta en sitten kehdannut olla ainoana ottamatta. Onneksi täällä on rasvaisen ruuan vastapainona hyvät kuntoilumahdollisuudet ja juoksumatolla voi lenkkeillä myös sadepäivinä!

Tailgating & Football game!

Eilen koitti vihdoin se kauan odottamani päivä, jolloin pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan tailgating-kulttuurin ja katsomaan amerikkalaista jalkapalloa. Yliopiston joukkueen kotipelit ovat tämän kaupungin mittakaavassa valtaisia tapahtumia, sillä parhaimmillaan stadionilla on katsojia enemmän kuin koko kaupungissa on asukkaita!

Ensimmäiset merkit kotipelistä oli havaittavissa jo aamupäivällä, kun tyhjille parkkipaikoille alkoi ilmestyä autoja. Amerikkalaisilla on tapana kokoontua hyvissä ajoin ennen peliä stadionin parkkipaikalle grillailemaan ja juomaan olutta. Tästä tapahtumasta käytetään nimeä tailgate party. Tailgate tarkoittaa avopakettiauton (=pickup truck) takaluukkua, ja alunperin tailgating onkin kai ollut sitä, että avataan takaluukku, otetaan sieltä eväät esiin ja istuskellaan auton lavalla pelin alkua odotellen. Nykyisin homma on hiukan laajentunut ja autosta (voi olla muukin kuin pickup) kaivetaan esiin ainakin telttakatos, retkituolit, grilli ja kylmälaukku. Touhu on hyvin yhteisöllistä ja sitä voi todellakin kuvata sanoilla "great American pastime".

Opiskelijoiden tailgating ei tapahtunut parkkialueella vaan telttakatoksissa läheisellä nurmikentällä. Myös Intappilla (=International Appalachian), joka järjestää ohjelmaa vaihtareille, oli siellä oma telttansa ja grillausvälineet. Minä olin innokkaana paikalla jo puoli kahdeltatoista, mutta valtaosa muista vaihtareista saapui vasta puoli yhden jälkeen. Siinä sitten syötiin, juotiin (muovipulloista tai tölkeistä, lasipullot kiellettyjä) ja hengailtiin aina puoli kolmeen asti, jolloin laitettiin kamat kasaan ja suunnattiin stadionille.

Tämä kuva on Intappin teltalta. Kuvassa näkyvillä ihmisillä on kaikilla ASU-paidat päällä, siksi väreinä ovat musta ja keltainen (virallinen väri tosin on kulta).

Pääsimme stadionille joskus kolmen maissa eli puoli tuntia ennen pelin alkua. Tuolloin opiskelijoille varatut katsomopaikat olivat jo aivan täynnä ja niinpä suuntasimme stadionin päätyyn nurmikolle istumaan. Sieltäkin onneksi näki pelin aivan mainiosti.

En viitsi ruveta selittämään pelistä kovin yksityiskohtaisesti, koska kovin moni lukijoistani tuskin tuntee edes amerikkalaisen jalkapallon perussääntöjä. Itse olin perehtynyt sääntöihin ennen pelin alkua ja se todellakin kannatti. Yli kolme tuntia kestävän pelin seuraaminen ei nimittäin ole kovin mielenkiintoista, jos ei yhtään ymmärrä pelistä. Erilaisista pelitaktiikoista yms. en minäkään (vielä) kovin paljoa tiedä, mutta nautin silti pelin joka minuutista. Paitsi ehkä siitä viimeisestä, jolloin vastustaja teki tasatilanteessa potkumaalin ja voitti ottelun. :S Joka tapauksessa näin innokkaana penkkiurheilijana olen nyt saanut yhden uuden lajin lajivalikoimaani ja aion ehdottomasti mennä katsomaan Appalachian Mountaineersien seuraaviakin kotipelejä. Jospa sitä ensi vuonna Suomessa jaksaisi jopa valvoa ja katsoa Super Bowlin!

Yläpuolella olevassa kuvassa on Kidd Brewer Stadiumin länsipuolen katsomo. Kuva on otettu ennen pelin alkua, jolloin vasta alimmat, opiskelijoille varatut paikat olivat täynnä. Alempi kuva on sitten pelistä. Meidän joukkue on noi mustat. Go App! :D

Tänään on ollut aika tylsä päivä, koska olen vain tehnyt koulutehtäviä (tosin melko vähäisellä edistyksellä). Päivään tuli kuitenkin jännitystä illalla, kun asuntolan palohälyttimet alkoivat soida. Pelästyin oikeasti, sillä en ole koskaan kuullut yhtä kovaäänisiä palohälyttimiä. Ääni on niin kova, että sisälle ei todellakaan voi jäädä. Vartin ulkona seisoskelun jälkeen saimme onneksi palata sisälle. En tiedä oliko kyse harjoituksesta vai väärästä hälytyksestä. Joka tapauksessa oli helpottavaa tajuta, että missään ei oikeasti palanut.

Ensi viikosta on tulossa rankka, sillä edessä on ensimmäiset kokeet. Lisäksi pitää palauttaa pari pienehköä kirjallista tehtävää ja englannin kurssilla on edessä lyhyen esitelmän pitäminen kahden muun opiskelijan kanssa. Mutta eiköhän se siitä, neljän päivän päästä on taas viikonloppu! :)

Paluu arkeen ja pitkä viikonloppu

Olen nyt ollut täällä Boonessa kolme viikkoa ja viimeisetkin lomailufiilikset alkavat olla tiessään. Kurssit käynnistyivät kaksi viikkoa sitten, mutta ensimmäinen viikko oli vielä sellaista kurssien esittelyä ja johdatusta aiheisiin. Viime viikolla luennot alkoivat pyöriä normaalisti, minkä myötä viimeistään tajusin oikeasti asuvani ja eläväni nyt täällä. Minulla on viisi kurssia ja syksyn lukujärjestys näyttää seuraavalta:

Maanantai ja keskiviikko:
3:30-4:45 pm Consumer Behavior

Tiistai ja torstai:
9:30-10:45 am Business to Business Marketing
12:30-1:45 pm Principles of Risk Management and Insurance
2:00-3:15 pm International Marketing
3:30-4:45 pm English for Internationals

Perjantait ovat siis vapaita ja maanantaisin ja keskiviikkoisin minulla on vain yksi luento. Aika moni saattaisi olla kateellinen tästä lukujärjestyksestä, mutta todellisuudessa opiskelu ei ole niin helppoa kuin mitä lukujärjestyksestä voisi päätellä. Meille nimittäin kerrottiin, että yhtä luentotuntia kohden tulisi tehdä kaksi tuntia töitä kotona. En tiedä, tuleeko sentään ihan niin paljoa opiskeltua, mutta täkäläinen systeemi on kyllä tietyssä mielessä työläämpi kuin suomalainen. Suomessa kurssin suorittamiseen riittää usein lopputentin läpäisy, mutta täällä töitä tehdään koko kurssin ajan. Esimerkiksi Consumer Behavior -kurssilla on tiedossa 6 x quiz (luultavasti monivalintoja) ja 3 x exam (hieman laajempi, sisältänee myös esseen/esseitä). Toisaalta on ihan hyväkin, ettei lukemista voi lykätä viimeiselle viikolle ennen tenttejä. Kaikkien testien ja kokeiden lisäksi kursseillani on mm. palautettavia kotitöitä, case-keskusteluja ja muutama isompi projekti.

Havahduin itse tämän syksyn työmäärään viime viikolla ja niinpä viikonloppuna oli tarkoitus opiskella ahkerasti. Noh, kovin ahkerasti ei tullut luettua, kun lauantaina piti katsoa kauden ekaa football-peliä sekä viettää yhden vaihtarin synttäreitä ja sunnuntaina olin veneilemässä "host-perheen" tyttären ja hänen kavereidensa kanssa sekä viettämässä iltaa tyttöporukalla. Onneksi tänään oli Labor Day (=vapaapäivä) ja sain luettua edes kahden kurssin kirjoista tähän mennessä käsitellyt luvut.

Lauantaina oli tosiaan ASU:n futisjoukkueen tämän kauden ensimmäinen peli. Futiksella tarkoitan amerikkalaista jalkapalloa, joka on täällä huomattavasti eurooppalaista jalkapalloa (soccer) seuratumpi urheilulaji. Jenkeissä yliopistoilla on omat edustusjoukkueensa ja yliopistosarjat ovat hyvinkin korkeatasoisia. ASU:n jenkkifutisjoukkue on koko kaupungin ylpeys eikä aivan turhaan. Joukkue nimittäin voitti oman sarjansa mestaruuden kolmena vuonna peräkkäin (2005-2007). Käsittääkseni sarjataso määräytyy mm. sen mukaan, kuinka paljon stadionille mahtuu katsojia ja kuinka monelle pelaajalle voidaan myöntää täysi stipendi kattamaan kaikki opiskelun kustannukset. ASU tuskin on kovin korkealla sarjatasolla, koska kyseessä on kuitenkin melko pieni yliopisto. Siitä huolimatta stadionille mahtuu yli 20 000 ihmistä ja tarvittaessa enemmänkin. Kauden ensimmäinen ottelu oli vieraspeli, joten sitä katsottiin televisiosta. Vastassa oli etukäteen paremmaksi arvioitu joukkue ja siihen nähden 29-24 tappio olikin varsin hyvä suoritus. Ensi lauantaina on vuorossa ensimmäinen kotipeli ja olen siitä jo nyt aivan fiiliksissä!

Lauantaina illalla juhlitiin yhden vaihtarin synttäreitä, sillä hän täytti 21 vuotta ja saa nyt siis juoda alkoholia myös täällä Amerikassa. Itse jaksoin juhlia vain yhteen asti, kun edellinen ilta oli mennyt pitkäksi kotibileiden ansiosta. Sunnuntaina pääsin käymään Tennesseen osavaltiossa, koska "host-perheellä" on siellä vene eräällä järvellä. Tarkoitus oli viettää pitkä päivä järvellä uiden ja rentoutuen, mutta veneen moottori ei sitten suostunutkaan käynnistymään enää ensimmäisen uintipysähdyksen jälkeen. Onneksi emme olleet kovin kaukana lähtöpaikasta ja ohiajaneen veneen kuljettaja suostui hinaamaan meidät takaisin. Illalla kokoonnuimme vielä tyttöporukalla viettämään iltaa. Juttelemisen ja herkuttelun lisäksi jemeniläinen tyttö, jonka luona olimme, yritti opettaa meille itämaista tanssia ja kuuntelutti meillä musiikkia omasta kultturistaan. Olen kyllä iloinen, että saan täällä tutustua ihmisiin eri kulttuureista, koska Suomessa olen pikemminkin vältellyt kansainvälistä seuraa kuin hakeutunut siihen. Oli myös hauska huomata, että yhtä kiinalaista ja yhtä ranskalaista lukuun ottamatta suunnilleen koko porukka osasi ulkoa Backstreet Boysien I Want It That Way -biisin. :D

Tänään olenkin sitten opiskellut käytännössä koko päivän. Kolmen aikoihin kävin hakemassa kampuksen ainoasta avoinna olevasta ruokapaikasta kasvishampparin lounaaksi (vaihtoehdot näin juhlapäivänä olivat todellakin vähissä) ja illalla sain kuin sainkin raahattua itseni lenkille. Kalenteri näyttää melko täydeltä etenkin seuraavan kolmen päivän osalta, mutta sehän vain tosiaan todistaa sen, että arkeni täällä on lähtenyt pyörimään mukavasti ja yhtä kiireisesti kuin Suomessakin. Toivottavasti teillä kaikilla siellä Suomessa on kesän (ja välivuosien) jälkeinen opiskelurytmiin totuttelu sujunut yhtä hyvin! Ollaan yhteyksissä! <3

Baseball-pelissä

Kesken pelin alkoi sataa, minkä takia yleisö on poistumassa alimmilta penkkiriveiltä katoksen alle.

Viime lauantaina olin katsomassa baseball-peliä ensimmäistä kertaa elämässäni! Sitä ennen en ollut nähnyt lajia oikeastaan edes tv:stä. Koska pidän melkeinpä kaikenlaisen urheilun seuraamisesta, ilmoittauduin International Officen järjestämälle retkelle heti, kun kuulin siitä. Peli oli Hickoryssä, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Boonesta. Kyseessä ei ollut mikään aivan huipputason ottelu, sillä Hickory Crawdads pelaa jossakin muutaman osavaltion käsittävässä sarjassa. Mutta Suomeen verrattunahan sekin on jo paljon, koska pelkästään Pohjois-Carolinassa on pitkälti yli kahdeksan miljoonaa asukasta.

Katsojien joukossa oli yllättävän paljon perheitä ja sainkin sen vaikutelman, että baseball-peliin mennään itse pelin seuraamisen lisäksi viettämään iltaa perheen ja/tai ystävien kanssa. Seura onkin tarpeen, sillä pelit kestävät tyypillisesti useamman tunnin. Me kyllästyimme jossakin seitsemännen vuoron (inning) paikkeilla, kun peliä oli kestänyt kaksi ja puoli tuntia. Yhteensä vuoroja on yhdeksän (tasatilanteessa enemmänkin), joten peli olisi kestänyt vielä vähintään tunnin ja niinpä päätimme lähteä takaisin Booneen viettämään iltaa. Itse olisin vielä voinut jäädä hiukan pidemmäksikin aikaa, vaikka olin ennen peliä ehtinyt perehtyä baseballin sääntöihin vain pikaisesti ja niinpä en kaikista pelin hienouksista päässyt aivan selville. Kaiken kaikkiaan joka tapauksessa kokemisen arvoinen reissu!

Myös peliä seurannut illanvietto oli kokemisen arvoinen. Puolisen tuntia bileiden alkamisen jälkeen paikallinen poliisi tuli nimittäin lopettamaan bileemme, jotka pidettiin erään amerikkalaisen pienessä asunnossa. Ilmeisesti syynä oli se, että asunnossa olisi saanut olla vain nelisen henkeä kerrallaan, joten määrä ylittyi ainakin viisinkertaisesti. Asunnon haltijalle rapsahti illanvietosta parin sadan dollarin sakko, jonka maksamiseen useimmat bileissä olleet kuitenkin vapaaehtoisesti osallistuivat. Pääsimme myös jatkamaan bileitä toisessa paikassa, joten ei ilta ihan täysi pannukakku ollut.

Orientaatioviikon tapahtumia

Kuten varmasti olette huomanneet, laahaan hiukan jäljessä näiden blogipäivitysten kanssa. Nyt olisi siis tarkoitus kuroa tuota eroa umpeen ja kertoa lyhyesti tiistain, keskiviikon ja torstain tapahtumista.

Tiistaiksi ja keskiviikoksi vaihtareille oli järjestetty ohjelmaa lähes minuuttiaikataululla. Osa orientaatioluennoista oli oikein hyödyllisiä, toiset vähemmän.. Tiistai-iltana kansainvälisille opiskelijoille ja heidän "isäntäperheilleen" järjestettiin (pot luck) piknik puistossa. Varsinaisesti kyse ei ole isäntäperheestä vaan pikemminkin ystäväperheestä, jota tavataan kerran kuukaudessa. Halutessaan voi tietysti tavata useamminkin. Itse hain isäntäperhettä, koska uskon, että heidän avullaan voin tutustua myös sellaiseen osaan amerikkalaista kulttuuria, jota yliopistolla ei pysty kokemaan. Isäntäperhe voi myös auttaa käytännön jutuissa esimerkiksi viemällä ostoksille. Omaan isäntäperheeseeni kuuluu äiti Geri, isä Tom, poika Erich ja tytär Eileen. Geri ja Tom työskentelevät käsittääkseni molemmat täällä yliopistolla. Erich aloittaa nyt viimeisen vuotensa ASU:ssa ja Eileen käy jotain toista yliopistoa parin tunnin ajomatkan päässä Boonesta. Häntä en tavannut, mutta saatamme ehkä mennä joskus käymään hänen yliopistollaan. Isäntäperheeni haki minut asuntolalta piknikille ja piknikin jälkeen vei minut lähimmän vuoren/mäen huipulle. Sieltä näki melkein koko Boonen! Kävin myös Erichin ja hänen ystävänsä kanssa yhdellä oluella paikallisessa baarissa. Eipä kyllä täkäläinenkään olut hyvää ole..
Keskiviikkona jatkui orientaatio ja esimerkiksi kampuksen poliisi kävi kertomassa osavaltion lainsäädännöstä, tosin lähinnä huumeiden ja alkoholin suhteen. Täällähän siis tosiaan ikäraja juomiseen on 21 eikä alkoholia nauttiessa samassa huoneessa saa olla alle 21-vuotiaita. Ulkona juominen on myös kielletty, kuten useimmissa muissakin osavaltioissa. Huumeisiin liittyen meille kerrottiin, että myös samassa huoneessa oleminen on rangaistavaa. "If you know or if you should have known" on fraasi jota poliisi toista moneen kertaan. Ei siis kannata jäädä paikan päälle hengailemaan, vaikka ei itse huumeisiin koskisi.

Keskiviikkona käytin myös ensimmäisen kerran AppCardiani ruuan maksamiseen. Opiskelija-asuntolassa asuvilla ei ole omaa keittiötä, joten käytössä on meal plan. Käytännössä siis jokaisen kortille ladataan tietty (etukäteen maksettava) summa rahaa, jota voi käyttää kampuksen ruokaloissa ja kaupoissa (kampusalueen kaupat ovat tosin melko pieniä ja kalliita). Minulla, kuten ilmeisesti useimmilla muillakin, on alin meal plan eli 730 dollaria. Kuulostaa paljolta, mutta käytännössä sillä kattaa ehkä 1/3 tai korkeintaan puolet ruokailuista. Vielä eilen ja tänään me vaihtarit saimme syödä ilmaiseksi ruokalassa, mutta huomisesta alkaen pitää aina käyttää tuota korttia. Voin joskus myöhemmin kirjoittaa vielä erillisen postauksen ruokaloiden valikoimasta ja muusta, mutta noin yleisesti ottaen voi sanoa, että terveellisiä vaihtoehtoja on, mutta epäterveellisiä on sitäkin enemmän.

Eiliselle ei sitten ollutkaan enää niin paljoa järjestettyä ohjelmaa. Aamulla kävin pikaisesti lenkillä ja sitten menin juttelemassa kurssivalinnoistani. Valitsin jo Suomessa kursseja, joille haluaisin ja sen perusteella minut sijoitettiin neljälle markkinoinnin kurssille ja yhdelle riskienhallintaan ja vakuuttamiseen liittyvälle kurssille. Mahdollisesti vaihdan yhden markkinoinnin kurssin vaihtareille tarkoitettuun englantiin ja lisäksi aion tiputtaa yhden kurssin kokonaan pois, koska minun tarvitsee lukea vain neljä. Mutta tiputtamispäätöksen teen vasta ensimmäisten luentojen jälkeen. Poikkesimme muutamien vaihtareiden kanssa eilen myös ostoskeskuksessa (Boone mall) ja Wal-Martissa. En saanut ostettua oikein mitään, joten käveleminen sinne ja bussin odottaminen takaisin tullessa olivat hiukan turhauttavia kokemuksia. Ensi kerralla täytyy katsoa tarkemmin bussiaikatauluja tai hommata autokyyti. Illalla vain hengailimme LLC:n tv-huoneessa katsoen Frendejä ja jonkin elokuvan.

Nyt täytyy mennä. Minun oli tarkoitus olla jo pari minuuttia sitten alhaalla muita tapaamassa. Saa nähdä, lähdemmekö jonnekin viettämään iltaa. Voi olla etten jaksa, aamulla on aikainen herätys.

My first day in Boone

Näkymä huoneeni ikkunasta.

Minulla on tässä puolisen tuntia aikaa ennen kuin menen juttelemaan kurseistani yms, joten kirjoitan pikaisesti ensimmäisestä kokonaisesta päivästäni Amerikassa.

Maanantaiaamuna hotellissa nukutun yön jälkeen lähdimme bussilla Charlottesta kohti Boonea. Matka kesti parisen tuntia ja sinä aikana maisema muuttui melkoisen paljon. Boone sijaitsee nimittäin Appalakkien vuoristossa. Vaikka olin nähnyt kuvia alueesta, etenkin metsän määrä yllätti. Kaikkialla on vihreää ja korkeuserojen takia metsää näkyy paljon. Kampusalueella hallitsevat värit ovatkin vihreä ja tiilenpunainen, koska melkein kaikki rakennukset ovat senvärisiä.

Ensimmäisenä ohjelmassa oli henkilökorttien (ID, AppCard tai miksi ikinä sitä kutsuukaan) tekeminen. Kortissa on kuva ja nimi ja sitä kannetaan aina mukana, koska ilman sitä en pääse opiskelija-asuntolaan (dorm). Seuraavaksi saimme huoneemme. Suurin osa vaihtareista asuu opiskelija-asuntolassa nimeltä Living Learning Center eli LLC. Minä olin onnekas ja sain yhden hengen huoneen! Näitä ei todellakaan ole montaa koko kampuksella. Vessan ja suihkun kuitenkin jaan muiden tavoin kolmen muun tytön kanssa. Maanantaina oli ohjelmassa myös kiertokävely kampuksella, joka on suomalaisesta näkökulmasta melko iso ja sekava, mutta uskomattoman kaunis. Ostin myös prepaid-kortin puhelimeeni, jotta voin soitella täällä ystävilleni kohtuulliseen hintaan (25 senttiä minuutti, 20 senttiä per viesti). Erikoista on se, että myös vastaanotetuista puheluista ja viesteistä joutuu maksamaan. Suomalaiseen numerooni ei kannata soitella, koska pidän sitä puhelinta useimmiten pois päältä. Amerikkalaista pankkitiliä en ainakaan vielä avannut. Täytyy vielä harkita, onko sellaisen hommaaminen järkevää, kun olen täällä vain neljä kuukautta.

Maanantai-illalla käytiin ostoksilla Wal-Martissa. Mukaan tarttui ostoskärryllisen verran tavaraa, koska tarvitsin mm. lakanat, tyynyn, peiton, pyyhkeitä, likapyykkiastian, shampoota, hammastahnaa ja flipflopit. Siltikin täytyy vielä luultavasti tehdä uusi reissu, jotta saan joitain puuttuvia tavaroita. Rahaa meni hiukan yli 70 dollaria. Pelkäsin, että peiton yms. takia menee paljon enemmän, mutta ne olivat onneksi yllättävän halpoja.

Päivän aikana tuli tutustuttua vaihtareiden lisäksi myös muutamaan amerikkalaiseen opiskelijaan, mistä olen erityisen iloinen. Kaikki ihmiset täällä ovat kovin innoissaan meistä kansainvälisistä opiskelijoista, joten vastaanotto on ollut todella lämmin.

Piiitkä päivä

Perillä ollaan ja nettiyhteyskin toimii, joten kerron teille, miten matkustuspäiväni sujui. :)

Tässä kappaleessa olevan tekstin olen kirjoittanut vihkooni lennolla Tukholmasta Chicagoon:
Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, vaikka lentokentillä olikin pientä paniikkia. Helsinki-Vantaalla oli omatoimisesti tehtävän lähtöselvityksen laitteet rikki ja jonot lähtöselvitystiskeille sen mukaiset. Olin kentällä 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä ja yhtään ylimääräistä aikaa ei kyllä jäänyt. Vanhempien hyvästeleminenkin kävi niin nopeasti, etten paljoa ehtinyt miettiä. Lopulta ehdin kuitenkin ostaa fazerin sinistä viemiseksi ja suomenkielisen pokkarin (jos vaikka alkaa englanti liikaa ahdistaa), mutta adapterin ostaminen jäi kiireessä tekemättä. Isä antoi tosin jonkinlaisen adapterin mukaan, toivottavasti se toimii! Tukholmassa vaihtoaika oli 45 minuuttia. Suosittelen kyllä hieman pidempää vaihtoaika, passintarkastukseen jonottamisessa ja kävelemisessä portilta toiselle menee yllättävän paljon aikaa. Tällä hetkellä (eli siis lennolla Tukholmasta Chicagoon) fiilikset ovat vähän sekavat: välillä saa pidätellä itkua ja välillä olen yllättävänkin luottavainen siihen, että kaikki menee hyvin. Tämä Atlantin ylittävä lento on kyllä sikäli kiva, että tarjolla on aivan riittävästi viihdykettä, kuten elokuvia ja musiikkia. Pasianssiakin taitaisi pystyä pelaamaan edessäni olevan näytön ruudulla.

Loppumatkalla ei sitten tullukaan kirjoitettua mitään ylös, kun keskityin lähinnä torkkumiseen ja noihin viihdykkeisiin. Voisin kuitenkin kertoa muutamalla sanalla maahantulomuodollisuuksista yms. Chicagossa. Laskeutumisen jälkeen kaikki ohjattiin ikäänkuin laajennettuun passintarkastukseen, jossa virkailijalle piti antaa nähtäväksi passin lisäksi viisumi, DS-2019-lomake (liittyy J-1-viisumiin) sekä lentokoneessa täytetty tullilomake ja I-94-lomake. Kaikki laput tarkastettuaan virkailija niittasi I-94:n alaosan kiinni passiini, jotta kotiin lähtiessäni voin antaa sen heille takaisin ja poistumiseni maasta tulee kirjattua. Lisäksi virkailija otti sormenjäljet ja valokuvan. (Erilaisia vaihtojuttuja varten minusta on muuten otettu jo viisi kuvaa..) Seuraavaksi hain ruumassa olleen laukkuni hihnalta. Luullakseni kaikilla pitää olla matkatavarat mukana tullia varten. Tullissa annoin vain täyttämäni tullilomakkeen virkailijalle, mitään tarkastusta ei siis minun tavaroilleni tehty. Tullin jälkeen matkalaukku annettiin pois uudelleen ruumaan laittamista varten.

Seuraava lentoni lähti eri terminaalista, jonne menin terminaalien väliä kulkevalla junalla. Kannattaa muuten huomioida se, että edelliseltä lentokentältä ostetut juomat täytyy laittaa tullin jälkeen ruumaan menevään laukkuun, koska terminaalien väliselle alueelle on vapaa pääsy kaikilla ja lähtöterminaalissa on edessä uusi turvatarkastus. Edelläni olleet naiset eivät olleet tätä tajunneet ja joutuivat heittämään juomansa roskiin. Turvatarkastuksessa piti ottaa takin lisäksi kengätkin pois! Outoa.. Laskeutumisesta lähtöterminaaliin pääsemiseen kului minulla aikaa ehkä tunnin verran. Suosittelen silti aivan minimissään kahden tunnin vaihtoaikaa USA:an saapuessa, koska jonotusalueiden pituudesta päätellen joskus voi olla kovinkin ruuhkaista..

Lento Chicagosta Charlotteen meni nukkuessa, minkä ansiosta en ollut koko loppuiltana yhtään väsynyt, vaikka päiväni kestikin yhteensä noin 25 tuntia. Minua oltiin vastassa lentokentällä ja pääsin melko nopeasti hotellille. Ennen nukkumaan menoa kävin vielä syömässä kahden amerikkalaisen ja kolmen espanjalaisen kanssa ja hotellihuoneen jaoin yhden meksikolaisen ja kahden hollantilaisen kanssa. Kaikkiaan täällä ASU:ssa on kolmisenkymmentä vaihtaria, jotka tulevat noin 15 maasta. Minä olen ainut suomalainen, mikä on ihan hyvä asia. Jos täällä olisi useampia suomalaisia, jäisin varmaan helposti heidän seuraansa enkä olisi niin paljoa muiden kanssa.

Kello alkaa lähestyä kahtatoista, joten täytyy mennä nukkumaan. Yritän huomenna ehtiä kirjoittamaan tänne ensimmäisistä päivistäni Boonessa. Tiivistetysti voin kuitenkin sanoa, että minulla on ollut todella kiireistä ja mukavaa ja odotan innolla tulevia päiviä.

Seikkailu alkakoon

Lähtöön neljä tuntia! Matkalaukut ovat täynnä, mutta pää tyhjä. Olen keskittynyt viimeiset kaksi päivää lähes täysin lähtövalmisteluihin ja nyt kaikki alkaa olla tehtynä. Matkalaukusta puuttuu enää muutama kuivumassa oleva vaate ja repusta läppäri. Tämän tekstin kirjoitettuani suljen koneen ja laitan sen reppuun. Sitten menen nukkumaan muutamaksi tunniksi ja kuuden jälkeen äiti ja isä lähtevät viemään minua Helsinki-Vantaalle. Sieltä lähtee SAS:in lento Tukholmaan kello 9.30. Tukholmasta jatkan edelleen SAS:lla Chicagoon O'Haren kentälle, jossa edessä ovat maahantulomuodollisuudet. Niihin on onneksi runsaasti aikaa, sillä vaihtoaika on lähes neljä tuntia. Perillä Pohjois-Carolinan suurimmassa kaupungissa Charlottessa pitäisi olla paikallista aikaa seitsemän maissa (aikaero seitsemän tuntia). Ensimmäisen yön vietän Charlottessa hotellissa muiden vaihtareiden kanssa. Maanantaiaamuna meille on järjestetty kuljetus parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Appalachian State Universityyn, koska Yhdysvalloissa julkinen liikenne on huomattavasti vähäisempää kuin täällä meillä. Pari ensimmäistä päivää menee vaihtareille järjestettävässä perehdytyksessä, mutta yritän päästä jossain välissä kirjoittamaan kuulumisia edes lyhyesti.

Kuten jo mainitsin, pää on aika tyhjä tällä hetkellä. Saattaa johtua siitä, että olen yksinkertaisesti vain väsynyt. Kävin vielä illalla syömässä muutaman ystävän kanssa ja erityisesti sen jälkeen olo on ollut aika rauhallinen. En ole jännittänyt, itkenyt enkä hihkunut innostuksesta, vaan olen vain keskittynyt pakkaamiseen. Voi olla, että tunteet purkautuvat sitten huomenna lennolla, kun on aikaa ajatella.

Nyt lienee aika sanoa heippa ja mennä nukkumaan. Oikein ihanaa syksyä kaikille! Älkää unohtako minua, vaan laittakaa kommenttia tänne tai viestiä Facebookissa tai sähköpostilla! See you soon!

Lähtöviikon askareita

Maanantain jälkeenkin tämä viikko on ollut hyvin kiireinen niin kuin olettaa saattoi. Tosin tiistai taisi vielä kulua enemmän ajatustyön kuin konkereettisen tekemisen parissa. Tai no, mittailin minä matkalaukkuja ja pohdin, kuinka suuren uskallan ottaa. Liian isosta laukusta voi nimittäin tulla 125 dollarin sakot.. Meillä olisi ollut iso ja kevyt laukku, jolla isäni ja veljeni toivat Rock Band -pelin jenkeistä viime kesänä, mutta sen pituus+leveys+korkeus ylitti maksimimitat yli kymmenellä sentillä. Sitä ei siis saisi pakata ainakaan liian täyteen. Siksi päädyin lopulta kovapintaiseen lentolaukkuun, joka valitettavasti ei ole turhan iso ja painaa jo tyhjänä useamman kilon. Tein siihen pikaisen koepakkauksen tiistaina ja kun laukussa olivat kaikki ne tavarat, jotka olin jo hyvissä ajoin suunnitellut ottavani mukaan, tilaa jäi jonkin verran. Aion kyllä tehdä tänään niin lopullisen pakkamisen kuin voin, jotta huomenna voi vielä käydä ostamassa isomman laukun, jos en mitenkään saa kaikkea nyt mahtumaan.

Käsimatkatavaroita varten kävin keskiviikkona ostamassa läppärirepun. Se oli kyllä aika kallis ja jälkeenpäin rupesin miettimään, että olisi ehkä ollut järkevämpää ottaa sittenkin vain erikseen vanha reppu ja läppärilaukku. No, läppärireppu tulee kyllä olemaan varmasti hyödyllinen myöhemmin Suomessa: En ole tähän asti jaksanut raahata läppäriäni viikonlopuiksi Turusta kotiin Saloon, kun repun, matkalaukun JA läppärilaukun kantaminen yhtäaikaa on ollut hiukan hankalaa. Ostin läppärirepun Myllystä, jossa olin siskon, veljen ja yhden ystävän kanssa. Samalla reissulla poikettiin myös Ikeassa, jossa en ollutkaan koskaan aikaisemmin käynyt. Tulipahan itsekin todettua Ikean liikeidean toimivuus ja maistettua niitä kuuluisia lihapullia.

Keskiviikkona kävin myös kampaajalla, jotta ei sitten vaihdon aikana tarvitse välttämättä mennä. Hiuksista lähti aika reilusti mittaa, kun edellisestä käynnistä oli jo puolisen vuotta. Keskiviikkona sain myös varmistuksen siitä, ettei Salostakaan löydy meningokokkirokotetta. Eipä ollut tosiaan aiemmin tullut mieleen, että tuollainen rokote voi loppua tilapäisesti kesken koko Suomesta. Onneksi saan halutessani ottaa rokotteen myös ASU:ssa, vaikka sen ottaminen siellä tuleekin noin 30 euroa kalliimmaksi.

Eilen siivosin vaatekaappini ja kyllä sieltä puolikkaan jätesäkillisen verran lähtikin tavaraa roskiin/lahjoitettavaksi. Samalla heittelin vaatteita myös matkalaukun päälle mukaanotettavaksi, mutta saa nyt nähdä kuinka suuri osa niistä mahtuu lopulta mukaan. Sain eilen myös vihdoin värjättyä mustaksi kahdet housut, joiden väri oli päässyt haalistumaan. Lopputulos oli hyvä, mutta pesukone sai kyllä myös osansa väristä ja jouduin tänään hankaamaan tiivisteistä pois sitä mustaa väriä. Lisäksi pesin muutaman mustan koneellisen ennen kuin uskaltauduin laittamaan valkoista pyykkiä.

Tänään olen mm. skannannut kopioita tärkeistä papereista tallennettavaksi koneelle ja sähköpostiin. Kopiot kannattaa ottaa ainakin passista, viisumista, viisumiin liittyvistä lomakkeista (DS-2019 ja kuitti SEVIS-maksun maksamisesta), vakuutuskortista ja rokotustodistuksesta. Lisäksi olen valikoinut valokuvia, joilla voin Yhdysvalloissa esitellä Suomea ja elämääni täällä. Tässä muutama valitsemani kuva, jotta voin samalla kokeilla kuvien liittämistä tekstiin.

Ylempi kuva otettu kotoa huoneeni ikkunasta muutama vuosi sitten ja alempi Turusta maanantaina.

Fiilikset ovat juuri nyt aika tavalliset, mitä nyt pientä paniikkia siitä, miten ehdin tekemään kaiken tarvittavan ennen lähtöä. Välillä tulee kyllä sellaisia hetkiä, että todella tajuaa olevansa aivan kohta lähdössä ja luopumaan kaikesta tutusta moneksi pitkäksi kuukaudeksi. Mitä lähempänä lähtöä ollaan, sitä useammin näitä hetkiä tulee. Onneksi ajatusten suuntaaminen keskeneräisiin järjestelyihin on toiminut hyvin. Olen myös huomannut hiukan vältteleväni pakkaamista ja muita järjestelyjä, ikään kuin voisin siten lykätä lähtöä. Toisaalta odotan jo lähtöä innolla, sitten ei ainakaan enää tarvitse miettiä pakkaamista ja tekemättömiä hommia!

Loppukiri alkoi

Lähtöön on enää kuusi päivää. Silti vieläkään ei tunnu siltä, että tässä ollaan oikeasti lähdössä johonkin. Viikonloppuna pidettiin ystävien kanssa läksiäisiä osallistumalla Salossa järjestetylle piknikille. Kyseessä oli tavallaan koko porukan läksiäiset, kun muilla alkaa opiskelut eri puolella Suomea, eivätkä siis hekään välttämättä ehdi syksyllä kovin usein tavata. Oikeastaan en kyllä osaa ajatella piknikiä ja sen jälkeistä baari-iltaa mitenkään läksiäisinä, kun oli niin älyttömän kivaa. Niitä tyttöjä tulee kyllä ikävä! <3

Kesätyöt loppuivat viime perjantaina ja viikonloppu meni tosiaan juhliessa. Todellinen loppukiri vaihtojärjestelyjen suhteen alkoi siis tänään. Aloitin sen Turussa juoksemalla koko päivän hoitamassa asioita, joista suurin osa liittyi ainakin osittain vaihtoon. Kävin mm. pankissa, valokuvaamossa, opintotoimistossa, yliopiston atk-keskuksessa, Forexilla, YTHS:llä sekä kaksi kertaa apteekissa. Valokuvaamossa otin valokuvan ISIC-korttiini, jolla sain sitten Forexilla vaihdettua rahaa hiukan halvemmalla. Yhteensä vaihdoin 400 dollaria. Toivon pärjääväni sillä melko pitkään, kun minulla on kuitenkin luottokortti ja Visa Electron mukana ja olen jo maksanut ISEP-maksussa koko syksyn vuokrat sekä melko kattavan meal planin.

Vaikka paljon tänään ehdinkin niin ihan kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Minun oli nimittäin tarkoitus ottaa sekä b-hepatiitin ensimmäinen tehosterokote että meningokokkirokote. Apteekissa kuitenkin todettiin, että meningokokkirokote on loppunut ja ilmeisesti sama tilanne on myös muissa apteekeissa. YTHS:llä oltiin hyvin avuliaita ja lääkäri kirjoitti minulle nopeasti reseptin toisesta, vastaavasta rokotteesta ja kiirehdin sen kanssa uudelleen apteekkiin. Siellä minulle sitten kerrottiin, että sitä ensimmäisen reseptin rokotetta ei enää valmisteta ja nimenomaan tämän toisen reseptin rokote on väliaikaisesti loppunut apteekeista. Jäi siis meningokokkirokote tänään saamatta. Kyseinen rokote ei onneksi ole aivan pakollinen, mutta sitä kyllä suositellaan opiskelija-asuntolaan meneville. Yritän vielä huomenna kysyä rokotetta Salon apteekeista. Jos sitä on saatavilla niin sitten pitäisi vielä päästä terveydenhoitajalle rokotettavaksi. Turkuun en kyllä vain sen takia viitsi enää lähteä. Onneksi olen edelleen kirjoilla Salossa, joten voin yrittää saada ajan täältä.

Alkuillasta ehdin vielä käväisemään kesätyökavereiden kanssa jokilaivalla. Hävettää myöntää, että se oli minulle ensimmäinen kerta jokilaivalla, vaikka olen opiskellut Turussa jo kolme vuotta! Kun olin moikannut työkaverit, menin vielä kokoustamaan kuoromme Cantus Mercurialiksen hallituksen mukana, koska olen kuoron entinen rahastonhoitaja ja tälläkin hetkellä varajäsenenä hallituksessa. Vaihdon jälkeen tosin luultavasti palaan rahastonhoitajaksi, toivottavasti entistä innokkaampana. :)