maanantai 19. lokakuuta 2009

Washington D.C. -matkakertomus ja vinkkejä

Fall Break tuli siis vietettyä tutustuen Yhdysvaltain pääkaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Lähdimme matkaan torstaiaamuna kahdeksan aikoihin ja olimme perillä neljän maissa. Matka-aika oli siis pysähdyksineen semmoinen lähemmäs kahdeksan tuntia. Sunnuntaina lähtö takaisin oli puoliltapäivin, joten aikaa kaupungin tutkimiseen jäi lopulta vain noin 2,5 päivää. Sinä aikana ehti nähdä paljon, mutta ei todellakaan kaikkea. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen, että reissu tuli tehtyä, vaikkakin jatkuva sade onnistui viemään osan Washingtonin hohdosta. Siellä nimittäin satoi aivan koko vierailumme ajan (tai no, poislähtiessä ei sitten enää satanut) ja minulla oli mukana vain Puman tennarit, jotka kastuivat noin kolmessa sekunnissa läpimäriksi.. Viikonlopun aikana tulikin sitten aika moneen kertaan kirottua sitä, etten ottanut vaelluskenkiä tai kumisaappaita mukaan, ja pari monumenttia jäi näkemättä vain sen takia, ettei sateessa viitsinyt talsia yhtään ylimääräistä.

Torstai-ilta:
-Päivällispaikan metsästys (lähdimme vain kävelemään hotellilta ja päädyimme ehkä 20 minuutin etsimisen jälkeen löytämäämme hampurilaispaikkaan)
-Night time tour at the monuments (kävellen). Tutustuimme siis National Mall -puistoalueen tunnetuimpiin monumentteihin upeassa iltavalaistuksessa. Kaikkia emme sateessa menneet katsomaan, mutta nähtyä tuli kuitenkin Washington monument, World War II Memorial, Lincoln Memorial ja Vietnam Veterans Memorial sekä lopuksi White House.

Perjantai:
-Aamiainen Starbucksissa: Taisi olla mun eka kerta Starbucksissa ja petyin hiukan. Varsinkin kaakao oli kallis ja lisäksi se ehti jäähtyä ennen kuin sain sen käsiini, koska tilaus tehtiin jonottaessa. Lautasia ei käytetty vaan leipä, leivos tms. laitettiin paperipussiin. Ilmeisesti valtaosa asiakkaista ainakin kyseisessä kahvilassa ottaa siis kahvinsa mukaan..
-National Museum of Natural History: Suosittelen! Yksi suosituimmista museoista, jonka näkemiseen olisi tarvittu ehdottomasti enemmän kuin se yksi tunti, jonka siellä vietin. Keskityin lähinnä dino-osastoon ja se oli mielenkiintoinen.
-National Archives: Kolme Yhdysvaltain historian tärkeää paperia: itsenäisyysjulistus, perustuslaki ja Bill of Rights (=kansalaisten perusoikeuksien julistus). Vanhoja papereita, joita ulkomaalainen ei ehkä osaa arvostaa samalla tavalla kuin amerikkalainen, mutta tulipahan nähtyä. Ainut paikka, jossa jouduttiin oikeasti jonottamaan, mutta ei kovin kauaa. Sesonkiaikana varmasti pitkät jonot.
-National Museum of American Indian: Emme kierrelleet itse museossa, kävimme vain lounaalla. Tarjolla erilaisia ruokia Amerikan alkuperäiskansoilta. Pupusa ja blue corn bread olivat namnam ja kuulemma muidenkin ruoka oli hyvää. Suosittelen!
-Library of Congress: Pettymys, koska itse kirjaston puolelle ei päässyt ja koska oppaamme oli huono. Kyseessä on maailman suurin kirjasto, mutta opaskierros keskittyi enemmän kattomaalauksiin yms. kuin kirjoihin..
-National Air and Space Museum: Pakollinen nähtävyys, etenkin lapsiperheille. Pääsin koskettamaan kuusta tuotua kiveä ja ostamaan astronauttien ruokaa. Tunnissa ehti näkemään vain kymmenesosan koko museosta.
-Shopping mall in Pentagon city (taisi olla nimeltään Fashion Center): Pettymys minulle, koska olisin halunnut ostaa talvikengät ja kiersin kaikki kenkäkaupat löytämättä yhtäkään kivannäköistä paria alle 120 dollarilla. Melkein kaikki muut kyllä taisivat ostaa jotain vaatteita.

Lauantai:
-Aamupala hotellihuoneessa, omat eväät. Ilmeisesti täällä hotellihuoneen hintaan ei automaattisesti sisälly aamiaista.
-Arlington Cemetery: kuuluisa sotilashautausmaa, jossa vierailu olisi ollut huomattavasti miellyttävämpi, jos ei olisi satanut. Mutta tulipahan nähtyä John F. Kennedyn hauta ja Tuntemattoman sotilaan hauta (marmorinen muistomerkki kaikille tunnistamattomille kuolleille ja kadonneille sotilaille).
-Capitol: Yhdysvaltain kongressin kokoontumispaikka. Vaikuttava sisältä ja ulkoa. Itse edustajainhuoneen ja senaatin kokoontumispaikkoja emme päässeet näkemään, mutta opastettu kierros oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Etenkin sesonkiaikaan lippu opastetulle kierrokselle kannattaa varata netissä etukäteen.
-Lounas samassa paikassa kuin perjantaina. Tälläkin kertaa oli hyvää.
-Union Station: Rautatieasema ja ostoskeskus. Ostosten tekemiseen melko kallis paikka eikä muutenkaan niitä "pakko nähdä" -kohteita.
-Päivällinen etiopialaisessa ravintolassa. Positiivinen kokemus, vaikka omasta mielestäni ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää.
-Baariin Dupont Circlen alueella. Paikka oli kyllä ehkä enemmän pubi kuin baari, mutta pääsin silti tanssimaan pitkästä aikaa; Boonessa en ole vielä kertaakaan päässyt tanssimaan baarissa. Siinä tanssiessa pystyi myös seuraamaan urheilua, sillä pubin lukuisista telkkareista tuli samanaikaisesti jalkapalloa, amerikkalaista jalkapalloa, baseballia ja rugbyä (sekä lisäksi CSI:ta).

Sunnuntai:
-Nukkuminen pitkään ja aamupala-buffet hotellilla. Tipin kanssa $13 eli ei mitenkään halpaa lystiä, mutta oli kyllä hyvää. Jälkeenpäin harmitti hiukan, kun muutamat vaihtarit kertoivat käyneensä vielä aamulla kaupungilla eikä ollut satanut lainkaan. Luulin, että sunnuntaiksi oli myös luvattu sadetta ja päätimme huonekavereiden kanssa nukkua pitkään viimehetken nähtävyyksien sijaan.
-Kotiinlähtö klo 12:00.

Yleisiä huomioita ja vinkkejä Washingtoniin matkaaville:
-Metrolla liikkuminen on helppoa ja melko halpaa. Metroverkko on kattava ja kertakaan emme joutuneet odottamaan metroa yli 15 minuuttia. Lauantai-illan baarireissultakin pystyimme palaamaan metrolla kun lähdimme takaisin ennen kahta.
-Hintataso on korkeampi kuin täällä Boonessa ja ruokailuihin meni rahaa yllättävän paljon.
-Lähes kaikki museot ovat ilmaisia.
-Kaikkiin museoihin mennessä tarkistettiin laukut ja piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Capitoliin mennessä piti lisäksi luopua mukana olleista ruuista ja pulloista.
-Kaikkiin hallintorakennuksiin ei pääse tutustumaan. Esimerkiksi Pentagoniin sekä FBI:n ja CIA:n rakennuksiin eivät turistit pääse lainkaan. Valkoiseen taloon haluavan pitää anoa kiertokäyntiä pitää etukäteen. (Tämä on tilanne tällä hetkellä, ennen terrori-iskuja esimerkiksi Pentagoniin pääsi tavallinenkin turisti kiertokäynnille, joskin rajoitetulle sellaiselle)
-Washington monumentin huipulle haluavan pitää mennä ajoissa jonottamaan lippua. Muitakin tällaisia paikkoja on ja niistä kannattaa ottaa selvää, ettei jää epätietoisuuden takia käymättä (niin kuin meille kävi).
-Kannattaa suunnitella reissua etukäteen -etenkin jos aikoo viipyä kaupungissa vain muutaman päivän. Kaikkea ei ehdi nähdä, joten kannattaa valita etukäteen ne paikat, joissa ainakin haluaa käydä. Opaskirja on oikeasti kätevä (ja jos ei halua ostaa niin kirjatoista löytyy)!
-Seuraa sääennusteita tarkkaan ennen matkaa ja pakkaa niiden mukaisesti! Jos on luvattu sadetta koko reissun ajaksi niin ota oikeasti vedenkestävät kengät mukaan. Museoihin voi mennä aivan hyvin myös kumisaappaissa..

Tällainen oli reissuni Washingtoniin. Paljon jäi näkemättä ja toivon, että jonakin päivänä pääsen kaupunkiin uudestaan. Haluan nimittäin vielä joskus nähdä ainakin Valkoisen talon päiväsaikaan ja Korean War Veterans Memorialin, ihailla maisemia Washington Monumentin huipulta sekä nauttia aurinkoisesta säästä National Mall -puistoalueella. Viikonlopun kuvista saatte erillisen postauksen (toivottavasti huomenna tai viimeistään ke), koska tämä postaus paisui melko massiiviseksi ilman kuviakin. :)

1 kommentti: